keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Lentävä Suomalainen, vanhan vuoden viimeiset pohdinnat

Hei!

Kirjoitan viimeistä merkintääni vuodelta 2008 jo aikaisin, ennen seitsemää. Ainakin jää varmasti tämän vuoden puolelle. Olemme siskoni kanssa taivastelleet raketteja, joiden pauke on kuulunut jo iltapäivästä siitä huolimatta, että raketteja on saanut alkaa ampua vasta kuudelta illalla. Veljeni on karsimätön rakettien ampumisen suhteen.

Minulla ei oikein ole uudenvuoden fiilistä, niinkuin ei ollut joulufiilistäkään.

Äiti lupasi minulle uuden kirjan, se kirja on Kaari Utrion Ilkeät sisarpuolet. Viimeisin kirja, jonka luin oli Tuula Kallioniemen Rottaklaani. Se on kirja, jonka kirjoittamisen yhteydessä Kallioniemi pyysi minua kertomaan vammaisuudesta. Siksi halusin lukea Rottaklaanin. Kirjan juoni oli melko yksinkertainen, mutta se oli kirjoitettu hauskasti. Kirjassa myös puhuttiin vammaisuudesta suoraan ja positiiviseen sävyyn. Tosin vaikka kirjassa oli kohtaus, jossa liikuttiin yleisillä kulkuneuvoilla, ei sanottu sanaakaan yleisllä liikkumiseen usein kuuluvista ongelmista. Se on tietysti kirjailijan valinta, eivätkä pienet lukijat edes ymmärtäisi sellaisia asioita. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että vammaisuudesta kirjoitetaan nuorten kirjoissa, tulee ikäänkuin vahingossa tutustuttua siihenkin aiheeseen.

Tänään oli taas Tour de ski:n kilpailupäivä. Eilen hiihtäjillä oli vapaapäivä, mutta maanantain vapaalla hiihtotavalla kilpailtu sprintti meni Kuituselta aivan penkin alle. Kuitunen ei päässyt edes välieriin ja putosi kokonaiskilpailussa sijalle kuusi, hetkeksi. Tämän päivän 10 km perinteisellä hiihdetyssä kisassa asiat korjaantuivat. Kuitunen hiihti tapojensa vastaisesti alusta asti älyttömän kovaa, lensi. Kuitusen tullessa ensimmäiselle väliaika paikalle ja tehdessä kovan pohja-ajan selostaja huudahti: "repikää siitä!" Muut eivät pystyneet "repimään" ja kuitunen voitti kisan. Toiseksi tullut suomalainen Aino-Kaisa Saarinenkin jäi Kuitusen ajasta paljon. Selostajat kutsuivat Kuitusta sen kisan aikana supernaiseksi ja kuningatareksi ja vaikuttivat jännityneiltä. Minäkään en voi katsoa hiihtoa täysin jännittämättä.

Kuitusen tuuletukset maalissa olivat, jotain ihan uskomatonta, hän oli onnellinen, todella onnellinen. Eikä näyttänyt edes väsyneeltä maaliin tullessaan vaikka oli lentänyt koko matkan. Se voi olla epäilyttävää, jos asiaa haluaa niin katsoa, mutta minä uskon, että Kuitusen kunto on vain hyvä, tosin sitten, jos asia toisin todistetaan niin nehän parhaiten nauravat jotka eivät ole luottaneet suomalaiseen hiihtoon. Äiti ihmetteli ääneen miten, Kuitunen voi hiihtää noin, vastasin siihen yksinkertaisesti: "Sitä kiukuttaa." Sprintin jälkeen jäikin varmasti paljon hampaankoloon, mutta toivon, että olisi jäänyt huomistakin sprinttiä varten, koska Kuitunen on pärjännyt tälläkaudella niin huonosti sprinteissä, että ihan pelottaa. Oikeastaan pelkäsin katsoa tämänkin kisan, mutta olisi harmittanut, jos en olisi katsonut. Kuitunen siis johtaa Tour de ski:tä ainakin hetken. Kuitunen totesi, että tämä oli hyvä tapa päättää vuosi, ja niin totisesti.

Tulipas taas vuodatettua hiihtoa, suokaa anteeksi, mutta olen urheiluhullu.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Tänään tärkeää

Hei!

Eilen illalla sain luetuksi Kaari Utrion kirjan Pappilan neidot. Kaikki, jotka ovat todellisia lukutoukkia tietävät tunteen, kun on hylly täynnä kirjoja eikä silti mitään luettavaa. Sellainen tunne tuli sen jälkeen, kun olin lukenut edellä mainitun kirjan kannesta kanteen, äiti lupasi onneksi ostaa minulle jonkun uuden kirjan.

Kirjaston Helmet-palvelu on hyvä, mutta ärsyttää vähän, kun siinäkin on se 50 sentin varausmaksu. Lähikirjastomme ei ole kovin kaukana, mutta silti on aika hankalaa mennä itse hakemaan niitä varaamiaan kirjoja. Vaikka menisin pyörälläkin tarvitsisin avustajan, koska jalkoja sitovat remmit on vaikea sulkea itse.

Niin siis. minulla on oma polkupyörä. Sellainen kolmipyöräinen jossa on kaksi pyörää edessä ja yksi takana. Suomalainen Helkama, siinä on edessä kori, jossa voi pitää keppejä ja muita tavaroita esim. kirjastokirjoja tai kauppakassia. Kepit minulla on aina mukana liikun sitten pyörällä tai pyörätuolilla. Osaan kyllä kävellä ilman keppejäkin, mutta tasapainon hallintaa ja pysähtymistä varten tarvitsen keppejä, välillä ärsyttää, kun tarvitsen niitä niin selkeästi vaikka pystynkin kävelemään ilmankin. Kotona ne ovat aina eteisennurkassa.

Rakastan kaikkea vanhanaikaista. Ajatusta kirjeenvaihdosta, vaunuista, joita hevoset vetävät ympäri kaupunkien kivikatuja tai hiekkateitä tai naisista, jotka istuvat tekemässä käsitöitä. Vanhaan tapaan käsin. Olen oikea käsityöihminen. Muistan, kun ala-asteen käsityötunneilla yritin opetella kutomista, se oli niin vaikeaa, että, kun muut tekivät kudintöitään minä tein jotain sormivirkkauksella. Myöhemmin kuitenkin opin virkkaamaan virkkuukoukulla. Nyt joululomalla olen yrittänyt kutomista uudestaan. Se ei ole enää mahdottoman vaikeaa, mutta juuri se siinä on ärsyttävää, kun melkein onnistun kutomaan silmukan enkä kuitenkaan aivan.

Minulla on nyt käynnissä sähköhoito. Saan sähköä, joka rentouttaa lihaksia ja laukaisee jännitystä. Se tuntuu lihaksissa ikäänkuin kutinana tai tykytyksenä. Jalkoihin laitetaan lätkät ja niihin sähköjohdot jotka kytketään sähkökoneeseen. Sähköt tuntuvat oikeastaan mukavilta. Tämä on siitä mukava "hoito" ettei sen aikana tarvitse jämähtää paikalleen, vaan, kun lätkät ovat jalassa ja sähkökone päällä sen voi sujauttaa olkalaukkuun ja kotona voi liikkua miten mieli tekee. Voi maata tai istua, lukea tai vaikka pelata jotain peliä.

Äiti huusi juuri huoneestaan, että Anssi Koivuranta voitti yhdistetyn osakilpailun. Suomalaisilla oli myös hyvä hiihtopäivä tänään. Menossa on kymmenen päivän Tour de ski -kierue. Virpi Kuitunen voitti tänään 10 kilometrin yhteislähtö kilpailun ja siirtyi kiertueen johtoon. Hän sai 15 hyvitys sekuntia eli saa lähteä 15 sekuntia ennen muita seuraavalle matkalle. Tosin muistaakseni sprintissä joka on seuraavaksi vuorossa se ei päde. Lisäksi hän sai 50 mc pistettä jotka tosin huomioidaan vasta kiertueen loputtua. Oli mukavaa nähdä kuinka hän tuuletti raivokkaasti ja kiljui riemuissaan kohti taivasta. Äiti sanoi joskus, että Kuitusella on tapana lähettää lentosuukkoja kameralle tultuaan maaliin. Tänään havaitsin sen todeksi. Joku on joskus todennut, että suomalaisten on pakko rakastaa Virpi Kuitusta. Ei se kai liity tähän, mutta, joku ulkomaalainen toimittaja aloitti haastattelunsa näin: "Hello my dear." Brittiläisillä on käsittääkseni tapana puhua noin toisilleen aina. Se kuulosti siinä tilanteessa huvittavalta, mutta jotenkin hyvältä silti.

torstai 25. joulukuuta 2008

Joulupuuhaa

Eilen oli jouluaatto. On se kummallista miten se päivä tuntuu aina niin pitkältä, vielä nytkin. Söimme perinteisen joulu aterian, mutta meillä syödään kinkun siasta kalkkunaa. Laatikot eivät jostain syystä ole koskaan oikein maistuneet minulle ja rosollia en ole voinut syödä sen jälkeen, kun pari vuotta sitten sairastuin vatsatautiin samana iltana, kun meillä oli koulussa tarjottu joulu ateria. Katsoimme myös Joulutarina -elokuvan sisarusteni ja äitini kanssa. Se oli aika surullinen. Huomasimme, että sivuroolia näyttelevän Antti Tuiskun suuhun kirjakieli ei sovi niin hyvin kuin varsinaisten näyttelijoiden. Myös lempinäyttelijälläni Minna Haapkylällä oli elokuvassa rooli.

Harmittaa, kun en ole voinut soitella pianolla joulu lauluja, koska joulukuusi on laitettu niin, että se estää pääsyn koskettimen ääreen. Kuvionuottikirjoissa on kyllä aika vähän joululauluja. Pitäisi varmaan hankkia se vasta näin loppu vuodesta ilmestynyt kolmas kuvionuottikirja, kun tuntuu, että kaikki kappaleet on puhki soitettu.

Olen lukenut tässä loman aikana Raili Mikkasen kirjoittaman Runokirje; kertomus nuoresta Katri Valasta - kirjan. Me teemme koulussa tutkielmia kirjailijoista. Haluan tehdä tutkielman Valasta, koska hän kirjoitti runoja niinkuin minäkin ja, koska hänen tyylinsä kirjoittaa on sellainen, joka tuntuu minustakin mukavalta. Vapaamittainen runo jollaisia Vala kirjoitti oli uutta hänen nuoruudessaan, mutta nykyään loppusoinnullinen runousu taitaa olla hatvinaisempaa kuin vapaamittainen runous. Katri Vala kuului "Tulenkantajat" taiteilijapiiriin. Olen lukenut jonkun Valan runokirjan esipuheesta, että Tulenkantajien piirin lisäksi oli myös Tulenkantajat ihailijapiiri, minä varmasti kuuluisin siihen, jos se olisi vielä olemassa. Olen tutustunut Valan runoihin muutama vuosi sitten, mutta vasta äskettain hänestä on tullut minulle ikäänkuin runoilija esikuva.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Asiat muuttuvat

Hei!

Ihmettelen tässä joulutodistustani, ja ennenkaikkea sitä miten sen käytösnumero poikkeaa viime kevättodistuksesta. Minulla oli viimevuonna todella vaikeaa avustajien kanssa, minulla oli vuoden aikana neljä eri avustajaa. Erityisesti yhden kanssa meni hermo. Hän oli sellainen nuori nainen, joka tuntui olevan itsekin vielä hieman lapsi. Hän puuttui kaikkiin asioihin ja ylitti minut kaikkialla. Avustajan tehtävä ei ole opettaa mitään, mutta hän pyysi aina kokeideni numerot nähtäväkseen, kun kieltäydyin näyttämästä niitä hän totesi: "Enhän mä voi opettaa sua, jos en tiedä mikä oli vaikeeta." Opettajat ovat opettamista varten. Hän siis puuttui kaikkiin asioihini ja, kun suutuin hänelle hän kanteli rehtorille. En pystynyt kiukuspäissäni käyttäytymään aivan niin kuin olisi pitänyt, joten käytösnumerokseni tuli kahdeksan. Nyt joulutodistuksessa se oli 10, mutta ihmettelen tätä, koska en minä kuitenkaan mielestäni niin huonosti viimevuonna käyttäytynyt, että käyttäytymiseni olisi tänäsyksynä parantunut kahden numeron verran.

Jouluoma on siis koulustanikin alkanut, mutta harrastuksista lomat alkavat aina paljon aikaisemmin kuin koulusta. Keskustelin tuttavani kanssa siitä mitä mieltä hän on opetuksesta, jota on saanut Resonaarissa. Hänellä oli melko kielteisiä mielipiteitä siitä. Meillä sattuu olemaan samat opettajat resonaarissa. Varsinkin toisen opettajan opetuksesta tällä tuttavallani oli kielteisiä mielipiteitä. Oli tavallaan järkyttävää kuulla kielteisistä mielipiteistä, koska olen aina pitänyt opettajiani siellä turvallisina ja ymmärtäväisinä. Tuttavani mielestä hän ei ollut saanut soittaa tarpeeksi paljon niin kuin olisi halunnut. Hän oli kokenut tulevansa komennelluksi. Asia jäi häiritsemään minua, koska en saanut tarkkaa tietoa siitä mikä oikeastaan oli hänen mielestään pielessä ja, koska en itse ole ikinä ajatellut niin. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että tuttuni olisi pitänyt sanoa opettajalle, että häntä harmittää. Tai ehkä opettajan ammattitaitoon kuuluu nähdä, että toinen on paljon edella muita soittajia ja antaa hänelle sooloja ja muita omia osuuksia niin ettei paljon edellä muita oleva soittaja koe itseään ahdistuneeksi. Siitäkin on kokemusta. En kuitenkaan tiedä onko opettaja ollut huomioimatta kyseistä soittajaa vai onko soittaja vain tyytymätön siihen mitä häntä on pyydetty soittamaan. Tiedän kuitenkin, että Resonaarin oppilaista suurinosa on kehitysvammaisia, joten opettajat eivät välttämättä osaa sanoa kuka on "täysjärkinen" ja kuka ei, heitä pitää vähän herätellä, antaa vähän vinkkiä, että minä en ole mikään tyhmä. Silloin menee hyvin, niin kuin minulla ja opettajillani on mennyt.

Minun ei pitänyt enää uskoa täydellisyyteen, mutta ehkä kuitenkin olen tähän asti uskonut jollain asteella noidenkin ihmisten täydellisyyteen, tai ainakin kieltäytynyt ajattelemasta heidän huonoja puoliaan. Voi olla, että unohdan sen mitä kyseinen tuttavani oli heistä sanonut. Toinen vaihtoehto, luultavasti se oikeampi on etten enää ikinä tule katsomaan opettajiani samoin kuin ennen.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Ei se kuulu työtehtäviini

Hei!

Kirjoitan tänään jostain sellaistesta, josta olisin voinut kirjoittaa jo pari päivää sitten. Minulla oli hammaslääkäri maanantaina. Voin liikkua ihan niin kuin muutkin, jos joku avustaa minua. Koulussa minulla on avustaja mm. tällaisia hammaslääkärikeikkoja varten.

Olin ilmoittanut edellisenä päivänä avustajalleni, että minulla on huomenna hammaslääkäri. Hän vastasi viesdtiini vain sanalla OK. Koulussa hän kuitenkin kysyi eikö minulla olisi taksikorttia, jota voisimme käyttää. Minulla on taksikortti, mutta ei tälläisiä käyntejä varten vaan vapaa-ajalla käytettäväksi. Avustajani väitti yht'äkkiä etteivät hammaslääkäri käynnit kuulukkaan hänen toimenkuvaansa, mutta todellisuudessa ne ovat juuri sellaisia asioita, jotka kuuluvat hänelle. Sanoin hänelle, ettei ulkona ole edes lunta, joka vaikeuttaisi liikkumista, ja, että uskon hänen väitteensä sitten, kun on mustaa valkoisella. Hän sanoi, että menisimme kyllä tälläkertaa ja totesin, että tietysti ja ensikerralla myös.

Oi, että meni kyllä pinna.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Hyvää joulua

Hei!

Koulua on jäljellä enää viikko ennen joululomaa. Tänään meiilä oli koulussa Lucia-juhla. Istuin samassa pöydässä joidenkin ala-asteen pikkupoikien kanssa. Oli ärsyttävää, kun he melusivat ja pelleilivät pöydässä palavalla kynttilällä. Juhlan loputtua jotkut lauloivat piöaversiota Lucialaulusta. En ymmärrä miksi Lucia -juhla on niin vastenmielinen asia ihmisille. Onhan Lucia lähinna Ruotsalaisten ja Suomenruotsalaisten perinne, mutta silti.

Tänään olivat myös Resonaarin joulufestarit. Toinen opettajistamme (Heini) on ollut pari kertaa poissa töistä. ymmärtääkseni hän oli jossain auto onnettomuudessa. Hänelle ei onneksi käynyt mitään pahaa. Olen ajatellut joskus, että niin kauan kuin olen jonkun Resonaarin opettajan kanssa ja vaikka mitä tapahtuisi en pelkäisi. Ajattelen niin vielä nytkin. Resonnari on minulle kuin toinen koti ja luotan niihin aikuisiin siellä. Aina sitä haluaisi kiittää jotenkin niin tärkeitä ihmisiä. Sanat ovat minulle luonnollisin tapa, kirjoitinkin molemmille joulutervehdyksen. Se oli lyhyt mutta, onnistuin mielestäni saamaan siihen kaiken sen mitä Resonaari ja ne ihmiset merkitsevät.

Soitimme kaksi kappaletta; paratiisin ja apinaorkesteri. Aluksi oli puhe, että soittaisimme tähdet tähdet ja paratiisin, mutta tähdet tähdet korvautui ekstempporee apinaorkesterilla. Toivotin Heinille hyvää joulua, ja, kun hän vastasi toivotukseeni ja halasi minua totesin hänelle, että näemmä ekstempporeekin voi soittaa hyvin, jos on pakko. Tänään oli hyvä päivä.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Tanssin lumoissa

Hei!

Meillä oli maanantaina liikuntatunnilla paritansseja. Vammastani huolimatta minäkin pystyn tanssimaan joitakin sellaisia tansseja joissa saa paljon tukea parilta. Tälläisiä olivat maanataina valssi, roc ja kikapoo. Olin vielä erikseen edellisellä tunnilla maininnut opettajalleni, että ainakin jälkimmäisenä mainittu onnistuu jotenkin. On se aina jotenkin sanoinkuvaamattoman upea tunne, kun tajuaa, että jotakin tälläistä voi tehdä. Toisaalta ne tanssit joita en voi tanssia ovat ahdistavia, koska hoksaan ja muistan nekin kuviot helposti. Minun parinani oli meidän opettajamme, mutta mitä väliä sillä on kuka siinä parina on?

Harjoittelemme fysioterapiassa seisomista, olisi ihanaa, jos vanhojentanssit lukiossa voisi tanssia sillätavalla oikeasti, ihan kunnolla.

Lauantaina leivoimme siskoni kanssa joulun ensimmäiset piparit. Katsoimme myös linnanjuhlia niin kuin niin monet muutkin. Anna Abreulla oli päällän sellainen kaunis tummankeltainen puku. Juuri sopivan yksinkertainen nuorelle tytölle, ja silti se kuvasi hyvin Annaa. Myös Kynnys ry:n työntekijöitä oli kutsuttu. Koulukuskini ihmetteli jälkeenpäin miksi Janne Ahonen oli kutsuttu, mutta onhan hänellä nyt saavutuksia.

Parasta oli kuitenkin, kun katsoimme myös seuraavana päivänä lähetetyn linnanjuhlat-koosteen maikkarilta. Vammaisurheilijoita oli myös kutsuttu, Leo-Pekka Tähti etunenässä. Häntä haastateltiin siinä maikkarin koosteessa. Pyöratuolissa istuja on aina matalammalla kuin seisovat ihmiset. Huomasin, että haastattelija oli Leo-Pekkaa haastatellessaan kyykistynyt niin, että he olivat samalla tasolla, se oli sellainen hetki, että olisin voinut nostaa peukut pystyyn.

Tämän ei ole tarkoitus mitenkään loukata mahdollisia pyöratuolissa istuvia lukijoita, mutta kaikissa lastenkasvatusohjelmissakin kehotetaan aina laskeutumaan kiukuttelevan lapsen tasolle. Haastattelijan teko oli fiksu, koska siinä tilanteesa ehkä vältettiin sillätavalla epätasa-arvoisuuden tunnetta. Eikä haastateltavan tarvinnut kurkotella ylöspäin.

Katsoin joltain sivustolta videoa jossa joku vammainen linnassa vieraillut nainen kertoi kuinka kolme vuotta sitten hänen oli pitänyt tulla linnaan keittiön kautta. Tämä siksi, että Marjankadun sisäänkäynti on esteellinen. Hänen oli myös pitänyt odottaa parituntia "vammaisvarikolla", kun muut vieraat tulivat sisään eikä hän ollut nähnyt sitä, koska varikolla ei ollut televisioa josta seurata sisääntuloa.

Nimi vammaisvarikko on aivan kammottava, niin, että ihan kiva, että linnaan kutsutaan vammaisia, mutta liikkumisesteille pitää tehdä jotakin. Vähintään sinne "vammaisvarikolle" pitäisi hankkia televisio josta voi seurata muiden vieraiden sisääntuloa. Järkevämpää ja oikeampaa olisi kuitenkin poistaa liikkumisesteet Marjankadun puolelta. Tämä on vääryys, jos mikä! Äiti totesi, että sitten, kun minusta tulee presidentti niin korjaan ongelman, juu ehdottomasti ensitöikseni, mutta pitääkö niin kauan odottaa? Tämä siis kolme vuotta sitten, mutta mihinkäs tälläiset asiat muuttuisivat.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Sitä, kun ei hiihdoksi lasketa...

Hei!

Lumet ovat sulaneet, mutta ajattelin nyt valottaa teille hiukan sitä millaista liikkuminen keskellä lumikasaa on. Olimme menossa avustajani kanssa Lastenlinnaan. Minulla oli mukanani pyörätuoli ja lunta oli paljon. Avustajani laittoi minut sitten kävelemään hankalimpien kohtien yli. Se oli vaikeaa, koska kenkäni lipsuivat kuin sukset huonolla pidolla. Kepeissäni on kahdet päät, toiset sellaiset talvea varten, joissa on jääpiikit. Ne eivät kuitenkaan olleet käytössä vielä tuolloin. Omaa liikkumistapaani ei kuitenkaan lasketa hiihdoksi, ikävä kyllä - hiihtäisin niin mielelläni. Mennessämme bussiin liukastuin ja tömahdin vesilätäkköön niin, että jalat kastuivat reilusti. Perille kuitenkin päästiin ja kuntoutussuunnitelmasta sovittiin.

Luin mtv3:n tekstiteeveestä, että Janne Ahonen liittyy maikkarin mäkihyppytiimiin ja ryhtyy asiantuntijaksi. Otti vähän päähän, kun olin juuri päättänyt etten enää katso mäkihyppyä. Nyt on "pakko" katsoa tai ainakin kuunnella sitä. Samoin pitää katsoa yhdistettyä, sillä Hannu Manninen kommentoi sitä. Viikonloppuna oli Rukan maailmancup- kisat. Lauantaina Virpi Kuitusella ja Aino Kaisa Saarisella meni vähän huonosti, mutta sunnuntai korvasi sen. Aino Kaisa Saarinen voitti ja Virpi Kuitunen oli toinen. Yhdistetyssä Ansi Koivuranta voitti. Virpi Kuitunen kirjoitti päiväkirjassaan:

Päätin niillä kilometreillä, että palkitsen itseni, jos saisin kahdeksasta kilometristä maaliin saakka hiihdettyä samaa kiristyvää vauhtia, sillä että makaan maalissa niin kauan, että joku ottaa sukset pois ;-) Vauhti kiristyi ja sukset otettiin pois. Aika kauan sai tosin lumessa maata

tiistai 25. marraskuuta 2008

mihin seuraavaksi?

Hei!

Tänään sain ensimmäistä kertaa käteeni koulutusoppaan. Se on opas joka sisältää kaikki Helsingin lukiot ja ammattikoulut. Ammattikoulujen ja lukijoiden perustiedot oli kaikista paikoista merkitty siihen oppaaseen, samoin keskiarvorajat ja lukioista kielivalinnat. Tietysti myös avointenovien päivämäärät. Monelle valinta on vaikea, mutta minä tiesin jo 12-vuotiaana, että menen lukioon. Pihlajamäessä sijaitsee Helsingin uusi yhteiskoulu, sen kirjallisuuslinja on kuin minulle tehty; paljon vapaata lukemista ja luovaa kirjoittamista. Muita haku vaihtoehtoja ovat Koillishelsinginlukio ja ehkä myös Kallionlukio, mutta pihlajanmäki tuntuu kaikista houkuttelevimmalta ja on realistinen. Haluaisin nimenomaa kirjallisuuslinjalle.

Tänään minulla oli fysioterapeutin ja neurologin tapaaminen Lasten - ja nuorten sairaalassa. omankin fysioterapeuttini piti tulla, mutta hän oli sairastunut kuumeeseen. Vähän harmitti, mutta toisaalta hyvä vaan, että jäi kotiin paranemaan. Annoin tämän blogini osoitteen neurologilleni ja fysioterapeutille, he lupasivat levittää osoitetta ja tulla oikein porukalla katsomaan. He ihailivat siellä kaikkia sellaisia taitojani joita en osaa edes pitää erityisinä.

Viikonloppuna avattiin hiihtokausi. Minulla on jatkuvasti ollut joku huippu-urheilija jota kannustan. Nyt, se on Virpi Kuitunen. Tiedän, että hän on joskus kärähtänyt dooppingista, mutta minulla ei ole siitä muistikuvia joten se ei ahdista minua, sitäpaitsi hän vaikuttaa järkevältä ja uskon hänen ottaneen opikseen. Virpi ei avannut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta sanoi haastattelussa, että siitä jäi sellainen sopiva raivo voimaa antaamaan. Seuraava viikonloppu on näin etukäteen ajatellen Virpille kuin unelma; kaksi kisaa perinteisellä hiihtotavalla joka on Virpin vahvempi ja josta hän puolustaa maailmanmestaruuksia ainakin kolmella matkalla. Tänävuonna on taas MM-vuosi ja aion seurata niitä kisoja. Tähän loppuun vielä runo jonka kirjoitin viikonloppuna.

sankareille
Tiettyyn kellonaikaan
valmiina seuraamaan sankarittaria
luottamaan taitoon, voimaan
luotanko liikaa, mietin
he ovat joukkue, jos ketkä
viimevuonna
tunsin Pohjantähden
lumipyrykö minut sokaisee
******
Kovia kokenut
taistelemaan oppinut
uskon parempaan
luotan sokeasti
kunnioitan
silmät palaen
valmiina astumaan
niihin jalanjälkiin
*****
Tulevaisuuden kirkkaista tähdistä
maansa kunniasta
kauniista voitosta
punon helminauhaa
vaikka läpi harmaan kiven
sillä voimalla
tuollaisella tahdolla
puhalletaan yhteen hiileen
en tunne pelin sääntöjä
antaisit edes vilkaista

perjantai 21. marraskuuta 2008

ensilumi



Hei!

Ompas siitä pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin. No, tekstiä tulee nyt sen mukaan.
Maanantaina olin toimintaterapeuttini kanssa vaateostoksilla. Etsin housuja ja löysinkin kahdet mieleiset. Toiset ovat farkut ja toiset mukavat kotihousut, mutta katsoin niitä myös fysioterapiaa ajatellen, niissä on hyvä olla ja helppo venytellä. Ensiksi minulle kaupattiin Annie-merkkisiä farkkuja ja ne olivatkin oikein hyvät, mutta maksoivat 55 euroa. Lopulta löysin farkut ja kotihousut ja maksoin niistä yhteensä suunnilleen samanverran kuin olisin maksanut yksistä farkuista, jos olisin ostanut ensimmäiset joita minulle myytiin. Housuja täytyy kyllä lyhentää, mutta se on minun kohtaloni - pituutta minulla on noin 148-150 cm. Löysin, muos sinisen vyön ja Anna Abreun uusimman NoW -cd:n

Keskiviikkoaamuisin minulla on fysioterapiaa. Viime keskiviikkona tuli vähän lapsekas olo. Harjoittelimme sivuistunnasa puolen vaihtamista vasemmalta oikealle. Se ei ole mikään helppo liike ja tein sitä ensimmäistä kertaa joten tarvitsin välillä tukea ja otin sitä fysioterapeutistani. Kun olin pieni minulla oli eri fysioterapeutti, muistan kuinka hän venytti minua ja me leikimme "Vedetään nuottaa." Asetelma keskiviikkoaamun harjoituksessa asetelma oli ehkä hieman samankaltainen kuin tuolloin pienenä ollessani.
Tuossa mainitsemassani harjoituksessa istuin siis kokoajan sivuistunnassa ja minun piti vaihtaa puoltta, liike tapahtui lantiosta.
Keskiviikkona täällä Helsingissä satoi myös ensimmäisen kerran lunta. Suurin osa lumesta suli pian, mutta jäi sitä jonkin verran ja nytkin on pakkasta. Viikonlopuksi luvattiin edelleen pakkasta ja lumikuuroja, sunnuntaiksi ennustetaan lumimyrskyä. Minä pidän lumesta vaikka se vaikeuttaa liikkumista. Mielestäni talvella kuuluu olla lunta, tai ehkä mielipiteeni johtuu vain siitä, että muistan vielä millaista oli, kun oli valkoinen joulu.
Huomenna joudun uimaan tunnin yhtämenoa ja tiistaina jäämään äidinkielen oikeinkirjoituskokeesta pois, mutta olen sopinut, että teen sen seuraavalla äidinkielentunnilla. Kokeesta pois jääminen johtuu siitä, että minulla on taas aika Lastenlinnassa. Nyt olen menossa tapaamaan neurologia ja fysioterapeuttia, myös äitini ja oma fysioterapeuttini ovat tulossa mukaan.Toimintaterapeuttinikin kirjoittaa palautteen neurologin vastaanotolle.






















sunnuntai 9. marraskuuta 2008

olen vammainen - miksen puhuisi siitä?

Hei!

Tänä sunnuntaina vietetään isän päivää. 11-vuotias veljeni tuli herättämään minua ja siskoani jo klo. 8.00. Seuraavan kerran sama tapahtui puolen tunnin kuluttua. Luulin jo, että hän malttaisi odottaa, mutta näemmä ei. Isäkin heräsi vasta, kun raahauduimme ylös sängyistämme.

Eilen olin uimassa. Selkäuinti on aina ollut minulle hieman vaikeampaa kuin rintauinti. Tai ehkä ne ovat vain niin eri tavalla vaikeita. Selkäuinnin vaikeus johtuu siitä, että vasenpuoleni on jostain syystä hiukan vahvempi. Tästä johtuu se, että uin usein siksakkia. Eilen uimaopettajamme kuitenkin väitti, että uin parempaa selkää kuin koskaan, hyvältä se tuntuikin, mutta en tiedä oliko se parasta ikinä. Vesi on minun elementtini, siellä pystyn liikkumaan erilailla kuin maalla, esimerkiksi tekemään kuperkeikkoja itse. Olen joskus verrannut itseäni pingviiniin, nehän liikkuvat kömpelösti taapertaen maalla, mutta vedessä muuttuvat sulaviksi taitureiksi. Sovimme, että ensiviikolla pidetään tunnin uinti, se merkitsee altaan kauhomista edestakaisin tunnin ajan ilman taukoja. Se on rankkaa, mutta jälkeenpäin tulee hyvä olo.

Meillä on tapana käydä kaupassa uinnin jälkeen, miksi emme niin tekisi, kun olemme malmilla jo valmiiksi. Eilen tapasimme sattumalta aika monta tuttua tai puolituttua, muummuassa ala-asteen opettajani, joka opetti minua 5-6 luokilla. Olen pitkään halunnut käydä tapaamassa häntä. Eilen sitten totesin hänelee, että meidän varmaan pitäisi sopia joku tapaamisaika. Hän sitten totesi siihen, että tervetuloa, mutta jäi siitä silti vähän paha maku suuhun, kun menin sen niin töksäyttämään, siitä huolimatta, että äiti oli jo alustavasti puhunut siitä hänelle. Lupasin lähettää hänelle sähköpostilla oman aikatauluni.

Katselimme myös uutta talvitakkia minulle. Halusin yhdessä kaupassa kokeilla jotain viitaa. Näin kyllä päältäkin, että se on kepeillä kävelevälle epäkäytännöllinen, mutta halusin kokeilla sitä, koska olemme äidin kanssa joskus puhuneet viitasta, tosin silloin on ollut kyse sadeviitasta. Myyjä alkoi sitten tietysti oikein kunnolla myydä sitä viittaa meille, se oli vielä siedettävää, mutta kerran olimme kenkäkaupassa ja myyjä alkoi oikein palvelemalla palvella meitä. Hänen kysyessään tarvitsemmeko apua vastasimme kieltävästi, se ylitti sietokyvyn, mutta sitten vain poistuimme liikkeestä. Meillä on tarkoitus mennä toimintaterapeuttini kanssa vaateostoksille, luultavasti etsimme housuja. Paitoja on paljon helpompi löytää.

Lupauduin elämänkatsomustiedon tunnilla opettajalle, että teen tutkielman vammaisuudesta. Luulin sen olevan helppo tehtävä, mutta tajusinkin, että se voi olla minulle vaikeampaa kuin muille olisi, en osaa ajatella asiaa niin ulkopuolisena kuin olisi ehkä hyvä, mutta toisaalta minulla on kokemuksia ja mielipiteitä asioista. Se on taas uusi keino tuoda mielipiteitä esiin. Sitä paitsi, kun kerran olen vammainen miksen sitten puhuisi siitä?

Nyt täytyy mennä venyttelemään ennen kuin unohtuu tai tulee joku muu estävä tekosyy.


keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Minulla on unelma - Martin Luther King

Hei!

Aamulla televisiouutiset huusivat Yhdysvaltain presidenttinvaalien tulosta. Barack Obama teki historiaa ja voitti vaalit. Ensimmäinen musta mies valkoisessa talossa. Olin itsekkin Obama kannalla, ei minulla vielä mitään poliittista kantaa ole, mutta mielestäni Obama oli rohkea, kun lähti ehdolle vaaleissa ja on ihan oikein, että hän voitti.

En tiedä kuinka yleisesti ikäisieni nuoret ovat kiinnostuneita politiikasta, mutta tänään biologian tunnilla joku yhtäkkiä kysyi, "kuka voitti Yhdysvaltojen presidentinvaalit?". Joku osasi sitten kertoa Obaman voittaneen, kysymyksen esittäjä oli tyytyväinen vastaukseen sillä hänkin oli "seissyt Obaman joukoissa." Puhuimme tänään koulussa yleisestikkin vaalien tuloksesta ystävieni kanssa ja moni sanoi kannattaneensa Obamaa.

Barack Obamasta tulee mieleen eräs toinen musta mies. Hänen nimensä oli Martin Luther King. Hän ajoi mustien oikeuksia. Hänet muistetaan puheestaan "I have a dream" - minulla on unelma. Joku otti oikeudekseen tappaa hänet hänen mielipiteidensä vuoksi, mutta mielestäni hänen unelmansa alkaa nyt toteutua. Toivon, että nyt, kun Yhdysvaltalaiset itse ovat valinneet presidentiksi mustan miehen, se olisi merkki suvatsevaisuudesta ja oikeasta tasa-arvoisuudesta. En tarkoita, että maailma olisi nyt parempi, kun Obama on presidentti, mutta toivon, että tämä on askel kohti parempaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa.

Tänään menin kouluun vasta 10.45 niin, että minulla oli paljon aikaa aamulla. Käytämme tätä aikaa niin, että olemme sopineet jumpparini tulosta aamulla 9.15. Kuulostaa ehkä ahdistavalta, mutta minusta se on oikein mukavaa, ainakin voi aloittaa koulupäivän venyneenä ja rentoutuneena.

tiistai 4. marraskuuta 2008

liikuntaa, vammaisuutta ja, jos minusta tulee poliitikko

Hei!

Eilen meidän oli sitten aika palata kouluun. Meillä oli liikuntatunnilla koripalloa. Minulla oli aikaisemmista peleistä huonoja kokemuksia, siitä etten pääse kunnolla mukaan. Tällä kertaa se ei mennyt niin. Sovelsimme kahdella tavalla, pallon piti käydä kaikilla pelaajilla ennen kuin sai tehdä korin. Toinen mukautus oli se, että opettaja teippasi korin alle neliön johon minun oli helpompi osua. Minulla oli oikein hauskaa.

Läksyjä on ollut sekä eilen, että tänään todella vähän. Muutenkin tämä jakso on huomattavasti helpompi kuin edellinen.

Eilen meillä oli äitini ja toimintaterapeuttini kanssa palaveri siitä, mitä terapeuttini laittaa lausontoonsa siitä miksi tarvitsen lisää terapiaa. Syitä oli aika vaikea keksiä, koska osaan itse niin paljon, mutta tarvitsen silti myös paljon apua ja harjoitusta. Mielestäni löysimme kuitenkin hyvät syyt terapian jatkamiselle.

Tänään minulla piti olla toinen psykologin käynti, mutta se peruttiin. Eilen munulla oli hammaslääkäri ja koulukyyti vei minut sinnne, äiti tuli sitten hakemaan sieltä.

Kuulin tänään ensimmäistä kertaa Johanna Kurkelan kappaleen "hän ei kävele koskaan." Minusta se kaunis kappale, ja ensimmäinen sellainen jossa olen kuullut puhuttavan vammaisuudesta melko suoraan. Rakastuin siihen heti vaikka joku puolituttuni sitä blogissaan kritisoikin.

Menen tänään myös itse soittamaan.

Luin muuten eilen sen kirjoittamani novellin toimintaterapeutilleni ja hän oli aivan ihmeissään. Se oli kuulemma niin hyvä.

Tämä ohi mennyt tet- jakso sai aikaan myös sen, että mikäli minusta tulee joskus politikko saan kiittää siitä ehdottomasti Kalle Könkkölää. Älkä kysykö miksi, Kallessa on vain jotain sellaista joka herätti vaikuttamisen pakon liekin.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Maanpinnalle

Hei!

Tänään oli sitten oikeasti tet-jaksoni viimeinen päivä. Silloin, kun tiedän jonkun sellaisen asian olevan pian ohi josta pidän, taistelen kelloa vastaan. En sentään aseta aikoja päin prinkkalaa, mutta kieltäydyn katsomasta kelloa.

Olen ollut nyt kaksi viikkoa tet-harjoittelijana Kynnyksessä, enkä kertaakaan aikaisemmin ole käynyt ilmoittamassa lähdöstäni Kallelle joka oli vastuuhenkilöni. Tänään kuitenkin koin sen velvollisuudekseni, minusta oli oikein, että ilmoitin lähteväni, kun tet-jaksoni päättyi kokonaan.

Oli miellyttävää, kun lähtiessäni Kalle pyysi käymäään uudestaan, kehotti tulemaan mukaan Kynnyksen toimintaan ja sanoi olevansa iloinen, siitä, että olin ollut Kynnyksessä. Jaksosta jäi hyvä mieli, mutta harmittaa vähän, koska olen - kuten ennenkin olen maininnut, täysin varma siita, että Kalle olisi voinut hymyillä, enkä ehtinyt nähdä sitä.

Huomenna osa Kynnyksen työntekijöistä on lähdössä Etiopiaan, heillä on siellä joku yhteistyöprojekti. He ovat lähdössä aikaisella aamulennolla, joten tiedossa on aikainen herätys. Toivotetaan heille hyvää matkaa.

Sain eilen kirjoitetuksi sen novellin jonka ideoista kirjoitin aikaisemmin. Se on nimeltään "suru sumentaa silmiäni." Laitan siitä linkin tähän.
http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=42046&luokka=90

Nyt on aika palata kouluun ja maanpinnalle, keskittyä olenaiseen.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

musiikkia, ihmistuntemusta ja juonenpätkiä.

Hei!

Olin eilen bänditreeneissä. Meidän toinen opettajamme oli kuumeessa. Meillä oli muutenkin vähän hassut treenit, kun toisen samaan aikaan kokoontuvan bändin opettajat olivat Irlannissa. Niinpä meillä oli kahden bändin treenit samaan aikaan samassa tilassa ja vain yksi opettaja. Ei se sitten paljon haitannut, kun vauhtiin päästiin. Soitimme J.Karjalaisen kappaletta " olen mies" ja tunnelma oli taas aivan mahtava. Tosin totesimme, että yksi opettaja noin isolle joukolle on aivan liian vähän. Bändissä soittaminen on ihanaa, se vapauttaa niin ettei voi ajatella muuta kuin soittamista, kaikki muu katoaa. Hyvät kirjat ovat vähän samanlaisia, niihin uppoaa niin täysin.

Tätä bändijuttua täytynee selittää vähän. Soitan musiikin erikoispalvelukeskus Resonaarissa. Siellä soitetaan kuvionuoteilla jotka vastaavat täysin normaalia nuottisysteemiä. Ihmeelliset koukerot on vain korvattu muodoilla ja väreillä. Kuvionuotit on keksitty suomessa vuonna 1995 ja niiden keksijä on sama mies, joka nyt johtaa Resonaaria. Resonaari on ihana paikka, usein sanonkin sitä toiseksi kodikseni.

Kertoilen koulkuskilleni usein juttuja Resonaarista ja hän nimitti minua kerran Resonaarin käveleväksi mainos tauluksi. Ehkä olenkin sitä, mutta en tarkoituksella.

Tet-jaksoni Kynnyksessä alkaa uhkaavasti olla ohi. Täytyy opetella uudestaan koululaiseksi. Se on tylsää ja jotenkin surullistakin, olen kotiutunut sinne niin hyvin ja oppinut pitämään kaikista työntekijöistä siellä, jopa.., niin kaikista. Luulen, että ihmistuntemukseni on parantunut jonkin verran näiden kahden viikon aikana.

En ole ikuisuuteen kirjoittanut mitään, mutta nyt tuntuu siltä, että olisi jopa pakko kirjoittaa, kunnon juonta ei vielä ole, mutta monia kohtauksia on jo olemassa, pitäisi vain kehittää juoni johon ne voisi helposti ja järkevästi istuttaa.

maanantai 27. lokakuuta 2008

kunnallisvaalien jälkeen..

Hei!

Aamulla herätessäni olin melkein varma, että kunnallisvaaleissa kävi hyvä tuuri, ja että kannattamani ehdokas pääsi valtuustoon. Eihän minulla mitään päätäntävaltaa ole, 15-vuotias, kun ei vielä saa äänestää. Kai tämä harha johtui siitä, että vihreät saivat enemmistön täällä Helsingissä, mutta Kalle Könkkölää ei vain oltu äänestetty tarpeeksi. Niimpä olin koko aamun kärttyinen, kun äidin kanssa olimme menossa kaupunkiin ja äiti etsi metro-lehdestä vaalien tuloksia (itse en uskaltanut katsoa.)

Kai se on vähän väärin, että ihmiset äänestävät tuttujaan ja puolituttujaan tai ihmisiä jotka tietävät. Itse olisin kuitenkin sortunut samaan ansaan, mutta tällä kertaa ihan aiheesta, uskon nimittäin vakaasti, että Kalle olisi ajanut juuri meidän vammaisten asioita. Aloin harminpuuskassani miettiä ihan vakavasti miten voisin itse pyrkiä mukaan politiikkaan sitten, kun ikävuoteni riittävät, enkä ole vieläkään hylännyt ajatusta.

Kynnyksessä kuitenkin sanoivat, että Kalle oli päätynyt varasijalle, toivotaan, että hän pääsee joskus oikeastikin vaikuttamaan asioihin.

Olin tänään psykologilla ja hänen teettämänsä testit olivat aivan uskomattoman huvittavia ja suurimmaksi osaksi myös todella helppoja. Yksikin tehtävä oli sellainen, jossa piti selittää erinäisten sanojen merkityksiä, kuten esimerkiksi ampiainen, tai kertoa vastaus helppoihin päässälaskuihin.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

blogin avaus

Hei

Tästä viestistä tulee varmasti aika lyhyt. Tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa jotakin saadakseni kirjoittamisen alkuun.

Olen yhdeksännellä luokalla ja meillä on nyt kahdenviikon tet-jakso, josta ensimmäinen viikko on jo tosin takana. Minusta on ollut mukavaa käydä työelämässä, ja on mukavaa, että vielä on viikko edessä. Toisaalta mietin tässä, että miten sopeudun taas takaisin koulunpenkkiin, sillä meillä oli ennen tet-jaksoa kolmen päivän syysloma.

Syyslomalla osallistuin Invalidiliiton järjestämille nuorten vammaisten vaikuttajapäiville.
se oli ensimmäinen kertani ja olin kaikista nuorin. Minulla ei ollut omaa avustaa mukana, mutta se ei haitannut, koska sekä muut osanottajat että ohjaajat ja yleisavustajat huolehtivat minusta loistavasti. Nuoruuteni takia/ansiosta päädyin jutunaiheeksi IT-lehteen. Vaikuttajapäivien ensimmäisenä päivänä (torstai 16.) oli ohjelmassa oikeastaan vain istuskelua ja vaihtuvien luennoitsijoiden kuuntelua, mutta seuraavana päivänä ja kohtalaisen hyvin nukutun hotelliyön ja tukevan aamiaisen jälkeen oli vuorossa vierailu eduskuntaan ja helsinginsanomientoimitukseen. Puheenaihe eduskunnassa oli vammaispalvelulain muutos ja sitä seuraavat edut ja hesinginsanomissa opastettiin hyvän lehtijutun kirjoittamisessa. Vaikuttajapäivät olivat uskomaton kokemus ja menen varmasti ensivuonnakin, jos vain mahdollista on.

Tet-paikkani on Kynnys ry, se on vammaisten oikeuksia valvova järjestö. Tälläviikolla olen inventoinut salapoliisikirjoja niin, että kirjat alkavat pikkuhiljaa väsyttää vaikka rakastankin niitä kovasti ja olen varma, että mikäli joskus itse kirjoitan kirjan sen henkilöistä joku on varmasti vammainen.

Huomenna minulla on lasten ja nuorten sairaalassa aika psykolokille, mutta ehdin vielä pariksitunniksi Kynnykseen.