Musiikillinen vallaunkumous.

Hei!

Meidän piti koulussa pitää äidinkielentunnilla puhe vapaavalinnaisesta aiheesta. Olin muutamia päiviä aiemmin nähnyt Akuutin jakson, jossa puhuttiin musiikin terveysvaikutuksista. Niinpä päätin pitää puheeni kyseisestä aiheesta, minulla on omakohtaista kokemusta musiikin terapeuttisista vaikutuksista. Harrasta bändisoittoa, se ei ole mitään musiikkiterapiaa, mutta musiikki yhdessäoloon yhdistettynä on sellaisenaan terapeuttista, vaikka musiikkia vain kuuntelisi.

Muistan ikuisesti ensimmäisen kerran, kun menin musiikkikoulu Resonaariin. Kävimme silloin tutustumassa siihen päikkaan toimintaterapeuttini kanssa, en ollut vielä oppilas, mutta toimintaterapeutti oli sanonut, että musiikkiterapia tekisi minulle varmasti hyvää. Raivostuin ajatuksesta musiikkiterapia, minulla on muutenkin niin paljon erilaisia terapioita. Etsimme netistä ja löysimme Resonaarin, esittelyssä kiehtoi juuri se koulun toiminta-ajatus, ei terapiaa vaan tavoitteellista musiikin opiskelua.

Sovimme siis tutustumisajan ja käytimme toimintaterapiakerran paikkaan tutustumiseen. En muista enää oltiinko meitä vastassa, luultavasti. Markku Kaikkonen kertoi meille hiukan Resonaarin tilojen historiasta ja kertoi kuuvionuoteista. Muistan, että sain soittaa kuvionuoteilla tuolloin ensimmäistä kertaa. Mieleen on jäänyt myös miten Kaikkonen totesi pääosin kehitysvammaisista oppilaista "Jotkut niistä on taitavampia, kun tavalliset maantallaajat" Pienimuotoinen musiikillinen vallankumous siis.

Minulla kesti ennen kuin aloin tuntea Resonaarin toiseksi kodikseni. Muistan kuitenkin todenneeni: "Resonaarista vois tulla torstai-iltojen olohuone." Tuolloin soitin vielä pianoa torstai-iltaisin. Koti Resonaarista tuli kuitenkin vasta, kun aloin soittaa bändissä ja tutustua ihmisiin siellä. Vielä kauemmin kuin kodintunnun löytyminen kesti ymmärtää mistä se johtuu. Nyt, kun tiedän sen, tiedän myös, että kodikkaan ilmapiirin elementit leijjuivat siellä alusta asti. Rauha, välittäminen ja aika, tunne siitä, että sinulle on aikaa. Ajasta hyvä esimerkki on, että viivyimme tutustumiskäynnillämme varmasti sovittua kauemmin. Terapeuttini kertoi myöhemmin huomanneensa, että Kaikkonen oli vilkuillut kelloaan, mutta ei silti kehottanut meitä lähtemään. Olimme terapeuttini kanssa molemmat aivan rakastuneita Resonaarin. Muistan kuinka kotimatkalla sovimme, että huijaamme kaikkia sanomalla, että paikka oli ihan kamalassa kunossa ja, että siellä oli kylmä ja, että ihmiset olivat kamalia. Jollain keinolla onnistuimme pitämään pokan ja juttu meni täydestä.

Todellinen musiikillinen vallankumous on kuitenkin eilinen euroviisukarsinta. Eilen oli vuorossa mm. Signmark, kuuro räppäri. En arvostele nyt Peltsin toimintaa, kun hän haastatteli Signmarkia, tilanne oli vain jotenkin hassu. Peltsi katsoi Signmarkia silmiin ja kysyi tältä aivan kuin mies olisi kuullut, ja kuitenkin tulkki tulkkasi kaiken. Fiksua oli osoittaa, kysymys Sigmarkille suoraan katseella, mutta silti jotenkin ristiriitaista.

Pikkuveljeni arvosteli minua siitä, että kannatan Signmarkia vain siksi, että hän on kuuro, mutta tietysti kannatin ja nimenimaa siksi. En olisi kuitenkaan uskonut Signmarkin pääsevan jatkoon vaikka toivoinkin sitä. Signmarkpa pääsi ja vielä huikella äänimäärällä. Niin ja Jari Sillanpää tietysti, mutta vain siksi, että on Sillanpää. Mikäli käy niin onnellisesti, että signmark lähetetään edustamaan suomea minusta tuntuu, että suomi joko onnistuu hyvin tai epäonnistuu täysin, mutta siinäpä on samanlainen tilanne, kun lordin lähtiessä edustasjaksemme.

Suomalainen luistelu on huipulla, Laura Lepistö voitti EM-kultaa ja Pöykiö oli kolmas, Korpi epäonnistui ja jäi viidenneksi. Hiihdossa kävi paremmin kuin korvelle, mutta siinä jäi korkein palkintokoroke saavuttamatta.

Yes we can

Lause, jolla tämän tekstin otsikoin on käsittääkseni Obaman ensimmäisestä vaikuttavasta puheesta ja siitä on tullut jonkinlainen tunnuslause.

Olen kirjoittanut ennenkin tekstin Obamasta, mutta se oli enemmän sellainen "historian askeleet- Marti Luther kingistä Barac Obamaan." Obaman kannatusluku on uskomaton, 80 %.

Hienoa Obaman puheissa on ollut se, että hän sanoo: "Emme ole vain mustia ja valkoisia, olemme Yhdysvallat." Senvuoksi lause yes we can- me pystymme siihen onkin hyvä tunnuslause.

Minun on vaikea kuvitella Obamaa miehenä, joka matkustaa mustalla limusiinilla ja saa liikenteen pysähtymään missä sitten liikkuukin. Lähinnä tulee mieleen tilanne, jossa Obama on aamukävelyllä valkoisen talon ympäri ja pysähtyy keskustelemaan jonkun Amerikkalaisen kanssa.

Kuvissa joita on näytetty Obamasta ja hänen perheestään saa kuvan, että Obama on hyvä isä ja hyvä aviomies. Obama ei ole mies, joka seisoo jalustalla ja huutaa mikrofooniin, että "kunnioittakaa minua, pelätkää minua!"

Obama on ensimmäinen musta presidentti, mies kansansa keskellä.

Toivottavasti saamani mielikuva Obamasta tekee miehestä myös hyvän presidentin.

Yes we can, loistava lause keskelle lamaa.

Hain invalidiliiton nuorisotyöryhmäINTO:n nuorisojäseneksi ja tulin valituksi. Tulevaisuudessa lisää aiheesta.

Kapteeni käskee!

Hei!

Fysioterapeuttini tuli lomaltaan suomeen muutama päivä sitten. Tiistaina hänen piti tulla ensimmäisen kerran lomansa jälkeen, mutta olin taksin takia niin paljon myöhässä, että ehdimme vain sopia myöhemmistä tapaamisistamme. Hän kävi eilen toisen kerran. Me sovimme tiistaina, että ensikerralla venytellään, minä olen hiljaa ja hän puhuu. Niin siis teimme, minä olin siis hiljaa ja terapeuttini puhui, hänellä oli ilmeisesti ollut oikein mukava loma.

Eilen olin myöhään kotona, koska taksini tuli myöhässä, jälleen, ja vei vielä ennen minuakin ihmisiä. Terapeuttini oli soittanut puhelimeeni ja veljeni oli vastannut siihen. Tullessani kotiin veljeni totesi vain: " Ai niin, Eve sano, että sun pitäis laittaa sähköt etukäteen." Niin siis tein ja venyttely oli kuulemma helpontuntuista." Mietin vain, että kuinkakohan monta kertaa olen jättänyt jotain sellaista tekemättä mitä Eve on pyytänyt. Ikäänkuin kapteeni käskee leikki, jossa ei jätetä sanomatta "kapteeni käskee."

Kirjat aiheuttavat erimielisyyttä ja vammaisuuden haamut ihmetystä

Hei!

Kävimme äidin kanssa lauantaina kirjastossa. Silloin oli vielä lunta, mutta nyt kaikki on sulanut. Kävimme hakemassa Katri Valan- kootut runot. Kirjan, jonka varasin Helmetin kautta äidinkielessä tehtävää kirjailijaesitelmää varten.

Olen huomannut, että Stephenie Meyerin Twilight-sagasta on tullut ainakin yhtäsuuri hitti kuin Potter-kirjat ovat joissain piireissä. Potterit ovat kyllä hyviä, mutta eivät ne ole yhtään samanlaisia kuin Houkutus. Äiti kysyy välillä, kun hehkutan Meyerin kirjoja, että mikä niissä on niin hyvää. En osaa sanoa mikä niissä kirjoissa on niin hyvää, mutta sen olen huomannut, että kun lukemisen aloittaa on vaikea lopettaa ennen takakantta.

Kävimme äidinkielen tunnilla koulun kirjastossa hakemassa tietoa kirjailijaesitelmiä varten. Meidän luokallamme on muutamia jotka ovat tutustuneet Meyerin kirjoihin. Huomasin, että kirjaston hyllyyn oli ilmestynyt Twilight-saagan ensimmäinen osa, Houkutus. Loimme tietynlaisia katseita niiden luokkalaistemme kesken, jotka tuntevat Houkutuksen...

Jollain keskustelupalstalla keskustelivat ne, jotka eivät voi käsittää miksi Meyerin kirjat ovat herättäneet näin valtavan buumin. On totta, että Bella Swanin ja Edward Cullenin tarina on klisee, vampyyrin ja ihmistytön rakkaustarina. Se silti vetoaa selittämättömällä tavalla. Samalla palstalla, jolla keskusteltiin siitä ettei kirjasarjan suosiota ymmäretty, yritettiin vakuuttaa myös kirjasarjan vetovoimaisuuutta. Olen tullut siihen tulokseen, että Bella on kirjoitettu mitättömäksi siksi, että Edward on niin täydelliseksi kuvattu. Sen täytyy olla niin, koska olisihan se outoa, että kirjan molemmat päährnkilöt ovat täydellisyyden perikuvia. Haluaisin nähdä myös Houkutus- elokuvan. Siskoni kävi katsomassa elokuvan ja piti siitä vaikkei ole lukenut yhtään kirjaa.

Tähän loppuun täytyy vielä ihmetellä eilissä Suomen urheilugaalassa haastattelijana toimineen naishenkilön puheita. Pyöratuolikelaaja Leo-Pekka Tähti oli ehdolla vuoden 2008 esikuva palkinnon saajaksi. Palkinnon sai uimari Hanna-Maria Seppälä, olin siitäkin iloinen. Nainen, joka Hanna-Mariaa haastatteli palkitsemisen jälkeen totesi: "Miltä tuntuu Hanna-Maria, tälläkertaa ehdolla taisi ollakkin pelkkiä naisia." Tuossakohtaan huudahdin, että eikä ollut pelkkiä naisia. Onneksi Hanna-Maria korjasi, että "taisi siellä olla yksi mieskin." Totesin, että kiitös Hanna-Maria. Kyseinen henkilö opiskelee muuten fysioterapeutiksi. Tuli sellainen olo ettei Tähti ollut edes ihminen, koska hän on vammainen. Tosin jossain väitöskirjassa kerrottiin jonkin vammaisen naisen opettajan todenneen luokastaan: Luokallamme on x määrä tyttöjä, x määrä poikia ja Päivi. Uskomatonta, olen vammainen, minulla ei ole sukupuolta, ei näin! En ole mikään haamu.

Harmaata ja leiskuvia salamoita

Hei!

Koulu on alkanut ja tuonut mukanaan ongelmia. Avustajani opiskelee lähihoitajaksi ja on sen takia poissa koko tammikuun. Se ei oikeastaan ole ongelma, mutta se on mitä on tapahtunut kuljetusten kanssa.

Keskiviikkona, ensimmäisenä koulupäivänä minua tuli hakemaan joku mies, joka oli viisi minuuttia myöhässä, ja kiukutteli, kun yritin saada turvavyötä kiinni enkä huomannut neuvoa miten pihastamme ajetaan pois. Menimme hakemaan myös yhtä koulukaveriani. Neuvoin, että yleensä kaikki autot ovat ajaneet pihaan, mutta hän ei kuitenkaan ajanut. Kuski soitti kaverilleni, että odottelen täällä tiellä. Onneksi kaverini äiti tuli ja sanoi muutaman harkitun sanan siitä, että kaikki autot ovat ajaneet pihaan. Kuski vastasi siihen, että "en mä voi, kun noi teidän puiden oksat raapii auton ikkunoita." Kumpi tässä sitten on tärkeämpi auto vai asiakas? Mielestäni ei voi valittaa siitä ettei asiakas tule autoon, kun ei itse voi ajaa pihaan asti. Kuski näki kaverini tulevan autoa kohti ja totesi: " ai onko sen vaikea liikkua?" On sen. Tänään myöhästuin koulusta yli puolituntia, koska minua tuli hakemaan mies, jolla ei ollut avistustakaan missä hänen ajettavikseen annetut osoitteet ovat. Yleensä, kun tulee uusi kuski vanha ikäänkuin perehdyttää uutta. Totesin kaverilleni, että, jos me vielä huomenna myöhästymme koulusta opettajat eivät enää usko, että myöhästelymme johtuu taksista. Minua ahdistaa ajatus kouluun menostka, koska pelkään taksien takia. Nytkin olen tullut molempina päivinä kotiin pikkutaksilla, tosin minusta riippumattomista syistä.

Loma oli sentään kiva, vaikka loppuikin vähän kesken. Loppujenlopuksi Virpi Kuitunen voitti Tour de ski:n. Älyttömän taistelun päätteeksi. Aino-Kaisa Saarinen tuli toiseksi ja vaikutti hieman pettyneeltä, tosin ymmärrän sen varsinkin, kun Saarinen kavi jopa viimeisen kilpailun johdossa ennen kuin Kuitunen sai jostain voimaa irtiottoon. Kuitunen kuitenkin kumartui halaamaan toiseksi hiihtänyttä kilpasisartaan, joten aika reilua se aina on. Kuitunen siirtyi maailmancupin johtoon. Kamalin hiihtokilpailu jota olen katsellut on nimenomaa Tour de ski:n viimeinen etappi, jotenkin sitä aina luulee tietävänsä faktat ja pystyvänsä katsomaan viileästi Kuitusen häviämistä, mutta silti tuntuu aina vähän kurjalta. Vastaavasti voitto on aina uskomattoman hieno juttu, sitä jotenkin eläytyy täysillä voittajan hyvään fiilikseen. Sellainen vahva eläytyminen tuntuu itsestäkin pelottavalta. Olin tietysti riemuissani, kun Kuitunen voitti, mutta sitten tuli jotenkin laimea fiilis, sekin oli pelottavaa. Sillä kertaa eläydyin vain niin kuin normaalia on, mutta se tuntui pelottavalta, kun on tottunut ylireagoimaan. Olisi ihanaa tietää mistä rektioni johtuvat.