maanantai 27. joulukuuta 2010

Musiikkia, musiikkia!

Olen useammin kuin kerran kirjoittanut täällä musiikista, mutta ne ovat usein olleet enemmän ihmisiä kuin musiikkia ylistäviä tekstejä. Tietysti musiikin takana on aina ihminen, eihän piano soi, jos kukaan ei paina koskettimia, jonkun on annettava ääni niille lauluille, joita me kuuntelemme ja jonkun on sävellettävä se mitä me soitamme.

Siitä huolimatta, että pystyn löytämään pianon kosekttimilta tuttuja laulunpätkiä korvakuulolta olen aina rakastanut eniten musiikin kuulemista. Sitä kuinka joku laulaa tai soittaa niin, että musiikki täyttää koko huoneen ja kaikki ihmiset niin, että se nostaa palan kurkkuun, pakottaa pysymään hiljaa ja kuuntelemaan tai saa lopulta itkemään.

Olen näiden muutamien päivien aikana kokenut monta vahvaa musiikkielämystä. Katsoin toissapäivänä joltain ylen kanavalta Sibelius-elokuvan. Olen nähnyt sen ennenkin, kun katsoimme sen suomalaista musiikkia käsittelevällä musiikin kurssilla koulussa, mutta en katsonut sitä samalla tavalla silloin. Elokuvan Sibelius ei pelännyt kuolemaa vaan sitä, ettei kuolemansa jälkeen jäisi elämään. Me, jotka elämme hänen jälkeensä tiedämme, että se on ollut kerrassaan järjetön pelko, mutta säveltämisen ja hyvien sävellysten tekemisen tarve on ollut niin älytön. Sibeliuksen sävellysten ja tuon elokuvan perusteella sanon, että hän ei pelkästään tunnistanut viulua ja muita orkesterisoittimia, hän kuuli ne. Ilman sitä taitoa ei voi säveltää orkesteriteoksia. Jotenkin elokuvan perusteella sanoisin, että Sibelius oli mies, joka kyllä välitti perheestään, mutta eli silti aivan omassa maailmassaan, korvat aina jossain muualla, etsimässä aina jotain uutta ja suurtaa, jotta jäisi eloon. Se teki minuun jostain syystä suuren vaikutuksen. Sibelius eli suomen taiteen kultakautta, joten ei ihmekään, että hänestä tuli suuri säveltäjä


Olen seurannut myös nelosen kuorosota-ohjelmaa. Oulun kuoro voitti ja lahjoitti palkintosumman Oulun yliopistollisen sairaalan lasten syöpätautien osastolle. Kuoro kävi lahjottaessaan summan myös laulamassa osaston väelle.

Esitettävä kappale oli Tulkoon Joulu. Siinäkin oli jotain äärettömän liikuttavaa. Teräsniskan lähtiessä kulkemaan potilaiden joukossa kukkakimppuineen hän ei mennyt lasten luo ja koskettanut heitä kosiskellakseen yleisöä. Olen aina inhonnut sitä. Hän meni heidän luokseen lohduttaakseen itkijöitä, koska kaikki itkivät. Hän meni laulamaan heille sitä sanomaa, jonka Tulkoon Joulu-kappale sisältää. Katsokaa vaikka.


http://www.nelonen.fi/ohjelmat/kuorosota/videot?vt=video&vid=119235