Menolippu Mombasaan ja kuolleiden runoilijoiden seura

Hei!

Millaiset elokuvat teitä liikuttavat eniten? Oletteko sellaista tyyppiä, joka liikuttuu elokuvia katsoessaan tai kirjaa lukiessaan?

Minä olen. En muista mikä kirja olisi saanut minut liikuttumaan lähiaikoina, mutta elokuvia on muutama.

Viimeksi kirjaa lujiessani taisin liikuttua, kun luin S.E. Hintonin Me kolme ja jengi. Senkin luin seitsemännellä luokalla ensimmäisen kerran ja myöhemmin lukiessani se ei ollutkaan enää niin liikuttava. Myös kuunnellessani L.M. Montgomeryn Kotikunnaan Rillaa liikutuin, mutta siitäkin on aikaa.

Eilen katsoin televisiosta elokuvaa Menolippu Momdasaan. En nähnyt sitä alusta, mutta katsoin loppuun. Tavallaan pidin siitä tavallaan se kuvotti minua.

Se kertoo kahdesta pojasta joilla molemmilla on syöpä. He karkat sairaalasta "saadakseen hetken elää" ennen kuolemaa. Minua ällöttivät jotkut kohtaukset joissa vuodettiin verta.

Tuntui niin epäreilulta, kun Pojat oli kuvattu melkolailla luonteiltaan vastakohtaisiksi, toinen oli pehmo, kiltii perhe poika, toinen varsinainen kovis, ilmeisesti kaiken menettänyt, no kuoleman sairas. Ensiksi en pitänyt "Jusasta", kovanaamasta, mutta aloin pitää hänestäkin.

"Jusan" kuolemaa kuvaava kohtaus oli hyvin kaunis, mutta tunsin itseni liikuttuneeksi ja minusta tuntui tavallaan epäreilulta, kun tajusin, että toinen pojista selvisi. Elokuva loppui kohtaukseen, jossa syövästään selvinnyt poika soitti Mombasaa omistaen sen "Jusalle, joka eli elämän."

Toinen minua lähiaikoina liikuttanut on kuolleiden runoilijoiden seura-elokuvan loppukohtaus, jossa kuolleiden runoilijoiden seuran muodostaneet pojat osoittavat kunnioitusta äidinkielenopettajalleen, jonka erotuspaperi heidät oli pakotettu allekirjoittamaan.

Muistutukseksi lähinnä itselleni, että molmmat ovast vain elokuvia. Sen lisäksi, että molemmat liikuttivat minua en myöskään nähnyt kumpaakaan alusta asti. Haluaisin nähdä, joskus.

REagoin kaikkeen tunteella, joten ei ole ihme, että nämä liikuttivat minua.