Maalaiselämää - ainakin aavistus siitä

Olimme viime viikolla tätimme luona Pohjanmaalla kylässä. Oikeastaan menimme sunnuntaina ja olimme siitä sitten pari yötä, joten tulimme takaisin vasta alkuviikosta.

Lähdimme sunnuntai-iltana tätimme kyydissä, joka oli tullut käymään HHelsingissä. Matka meni kohtalaisen mukavasti, vaikka se oli aika pitkä ja takapenkillä oli ahdasta ja kuumaa. Pysähdyimme kerran kahville - tuo on epäoikeudenmukainen ilmaus, hei eivät kaikki juo kahvia kuten en minäkään. Olen toki maistanut sitä joskus, mutta se oli pahaa. Kahvin ihana tuoksu on petollinen. Nautittuamme virvokkeita siirryimme ulos ihmettelemään huoltoaseman pihassa aitauksessa olleita Alpakoita ja kummallisia pörröisiä, mutta suloisia kanoja, joiden ääntely kuulosti enemmän kujerrukselta, kuin tavalliselta kotkotukselta. Sitten lähdimme kohti määränpäätä. Aivan loppumatkasta aurinko paistoi hyvin matalalla, mutta se sai maisemat näyttämään hyvin kauniilta. Olimme perillä kymmenen aikaan illalla. Nukuimme entisessä vilja-aitassa, puorissa.

Maanantaiaamuna heräsimme kaikki hyvin nukutun yön jälkeen. Perkasin kymmenen kiloa edellisenä iltana haettuja mansikoita joiden ostosta tätini oli sopinut jo matkallaan helsinkiin. muut auttelivat aina välillä. Silti aikaa meni arviolta 90 minuuttia.  Voi vain kuvitella millainen ikuisuus tuohon työhön menee, jos sen joutuu tekemään täysin yksin. Mansikoista keitettiin hilloa. Myöhemmin illalla kävimme katsomassa naapurin kissanpentuja. Ne olivat kovin suloisia. Toinen oli leikkisämpi ja toinen varsinainen sylikissa. Ne aloittivat kehräämisen heti, kun ne nostettiin syliin. Kävimme myös saunassa ja uimassa uima-altaassa, jonka vesi oli lähdevettä. Se tuntui kylmältä vaikka mittari väitti veden lämpötiläksi +22.

Aiemmin päivällä nukkumapaikkaamme eksyi kymmenkunta mehiläisiä, luultavasti tiedustelia ja joitakin muita. Mehiläiset saatiin kuitenkin tapettua erityisellä myrkyllä eikä enempää ilmestynyt, joten se taisi riittää varoitukseksi.

Tulimme takaisin junalla, tarkemmin ottaen pendoliinolla. En ollut ennen matkustanut pendoliinolla, joten kerta se on ensimmäinenkin. Pendoliinossa on portaat, joten siihen ei sinänsä ole helppo päästä pyörätuolin kanssa. Meille liput myynyt virkailia oli kuitenkin ystävällinen ja lupasi ilmoittaa, että olemme tulossa, jotta konduktööri osaisi tulla auttamaan meitä. Pääsin junaan konduktöörin avustamana samanlaisella hissillä jolla nostetaan pyörätuoli invataksiin. Matka junalla kesti vain kaksi ja puoli tuntia. Minulle tuli kuitenkin aavistuksen huono olo. Se johtuu luultavasti siitä, että vauhti oli melkoisen kova, lisäksi luin lähes koko matkan, joten katseeni oli alaspäin eikä suoraan eteenpäin. Se oli mukava reissu, vaikka paarmat ja hyttyset olivat kovin kiusallisia. Niitä ei täällä Helsingissä olekaan nimeksikään.