Kuka sinä olet?

Viimevuoden lopussa minulle tehtiin kattavat muistia ja oppimista kartoittavat tutkimukset englanninkieleen liittyvien vaikeuksien syyn selvittämiseksi. Muistitutkimuksen tuloksena oli, että muistini on yli ikätason. Joukossa oli kuitenkin yksi poikkeus .Eräässä tehtävässä piti painaa mieleen useat eri kasvot. Myöhemmin minulle näytettiin kaikki ennen näkemäni kasvot ja useita muita. Niistä piti valita ne, jotka olin nähnyt ennenkin. Tässä tehtävässä tulokseni oli huonompi kuin yleensä, mutta se oli tosiaan ainoa sellainen tehtävä.

Tiesin kyllä jo ennestään, että tunnistan ihmisten kasvot ja ilmeet huonosti. Tunnistan ihmiset askelista ja äänestä, lisäksi teen päätelmiä ihmisten kosketuksen perusteella. Löysä, varma ja liian tiukka kädenpuristus kertovat kaikki ihmisestä jotain. Kädenpuristus on tietenkin varsin ylimalkainen keino saada mitään selville, mutta kyllä sen tietää tuntuuko kosketus luontevalta ja turvalliselta, oikealta, vai eikö.

Siitä huolimatta, että tiesin tunnistavani ihmisiä huonosti kasvojen perusteella jo ennen testiä, aloin vasta testin jälkeen kiinnittää asiaan todella huomiota. Ymmärsin, että oikeastaan kaikki ne adjektiivit joilla kuvaan ihmisiä ovat enemmän tiedostettuja kuin muistiin perustuvia. Tiedän esimerkiksi, että minulla, sisaruksillani ja isälläni on ruskeat silmät, mutta en oikeastaan muista heidän kasvojaan. Valokuvasta kyllä tunnistan ihmisiä, mutta helpommin, jos he ovat samannäköisiä kuin ne ihmiset joihin olen itse tutustunut. Tilanteessa, jossa minun pitää sulkea silmät ja kuvitella joku ihminen eteeni näen aavistuksen kasvoja, mutta en niin tarkasti, että voisin kuvailla häntä. Oikeastaan saan mieleeni vain onko henkilö tumma vai vaalea ja onko hänellä pitkät vai lyhyet hiukset.

Jos kuvittelen, että sovin tapaamisen jonkun ihmisen kanssa uskoisin löytäväni hänet. Silloin tiedän kuitenkin ketä etsin ja mistä. En kuitenkaan huomaa tuttujakaan ihmisiä kaupungilla tai muualla missä on paljon ihmisiä ellen tunnista äänestä, lisäksi tietenkin, jos joku osoittaa minulle tietyn henkilön jostain. Ei asia kuitenkaan aivan niinkään mene, eikä elämä näin ole niin karua kuin se tässä luultavasti kuulostaa. En oikeastaan kiinnitä asiaan huomiota, se vain on niin.

Äiti kertoo edelleen toisinaan tarinaa ajoilta jolloin olin vasta pikkutyttö. Olimme kotirapusillamme menossa sisään. Oli varmaan tälläinen talviaika kuin nytkin. Jokatapauksessa oli pimeää ja vastaamme tuli naapurissa asuva todella musta mies, joka tervehti meitä valkoiset hampaat välkähtäen, olin kuulemma pelästynyt kauheasti. Eikä tämä tunnistamattomuuteni kuulema liittynyt vain pimeään, koska kertoman mukaan jo pienenä "lajittelin ihmiset tummiin ja vaaleisiin." Niin, että oikeastaan en ole vain päässyt siitä tähänkään mennessä. Tosin olen oppinut tiedostamaan asian ja tilanne on ehkä siksi helpottunut.