Pizzaa ja sovinnon sanoja

Vancouerin olympialaiset ovat olleet suomalaisten kannalta takkuiset kisat. Saaliiksi on saatu monta neljättä sijaa, ja mäkihypyssä on mennyt huonoiten 16 vuoteen. Lisäksi on liikkunut epämääräisiä puheitä suomen naisten maastohiihtojoukkueen hengestä.

Kuullessani ensimäisen kerran huonosta yhteishengestä mietin mistä se voisi johtua. Virpi Kuitunen ei kuulema edes asu kisakylässä. Jari Sarasvuo on hänen kannustusjoukkoinaan. Ensin ajattelin ettei se välttämättä olisi hyväksi, sitten totesin, ettei siitä ainakaan ylimääräistä haittaa taida olla.

Pohdin, eikö Kuitunen todellakaan tajua, että vaikka hän hiihtäisikin viimeistä kauttaan se ei vapauta häntä mistään. Tämä on julma ajatus, mutta oikeastaanhan huippu-urheilija myy itsensä - vähintään kasvonsa suomen kansalle ja medialle. Ne kasvot ovat kaikille tutut, vaikka ura loppuisikin.

Talven urheilugaalassa vuoden joukkueena palkittiin suomen naisten hiihtoviestijoukkue. Se todella oli joukkue. Virpi Kuitunen ei onnistunut henkilökohtaisella matkallaan MM-kisoissa aivan tavoitteiden mukaisesti, mutta sai tsempattua itsensä kuitenkin hyvään vireeseen joukkukisoja varten ja antoi todella kaikkeinsa. Roposen pienoisesta epäonnistumisesta huolimatta Saarinen oli valmiina taistelemaan voitosta viimeiseen asti ja onnistui siinä. Muistan halaukset maaliviivalla ja kertomukset siitä kuinka he kaikki lohduttivat Roposta. Ihailen Kuitustua, mutta se tapa, jolla kaikki suomen naiset olivat valmiita uhrautumaan joukkueen puolesta oli jotain käsittämättömän upeaa.

Näiden välirikkohuhujen keskellä toivoin, että Magnar Dalen saisi koottua edes joukkueensa rippeet kasaan. Tässä onnistuttiinkin vallan mainiosti. Vähän pizzaa ja muutama sovinnon sana, kenties. Liberecin MM-kisoissa viestijoukkueen ns. epäonnistuja oli Riitta-Liisa Roponen, ja pelastaja Aino-Kaisa Saarinen. Eilen kisattiin täysin samalla joukkeella kuin vuosi sitten voitettaessa. Muranen ei yltänyt omalle tasolleen vaan hän toi suomeen vaihtoon vasta 12. jopa Kazakstan oli suomen edellä. mutta Roponen, joka on aina ollut mielestäni kumma tyyppi, jotenkin joukkeen ulkopuolinen, eikä ehkä niin vahva, teki eilen ilmiömäisen hiihdon. Kuitunen sai kyllä muita hiukan kiinni, mutta käytännössä Roponen nosti suomen mukaan mitalikamppailuun ja Saarinen toi suomen pronssille. Se on varmasti hienoin pronssi, jonka suomalaiset ovat saaneet, todellinen voitto.

Maaliintulon jälkeiset halaukset eivät antaneet ymmärtää mitään välirikosta. Kuitunen ja Roponen, joiden välillä ilmeisesti oli suurin riita, koska sekä Kuitunen ja Saarinen kieltäytyivät hiihtämästä parisprintissä Roposen kanssa ja hänen parikseen otettiin nuori ja kokematon Riikka Sarasoja. Käytännössä mitalimahdollisuudet menivät siinä, koska yksi vahvalenkki ei riitä joukkueessa, jossa tarvitaan kahta vahvaa. Kuitunen ja Roponen siis halailivat vielä haastattelussakin. Myös suomen naisjääkiekkojoukkue voitti pronssia. Alku oli takkuinen, mutta ellei mitään luvatonta löydetä suomen mitalisaldo on ainakin kolme mitalia, jos miesleijonat pitävät pintansa se kasvaa neljään.

Selvittääkseni tuota pizzajuttua niille, jotka eivät ole ihan perillä sisäpiirijutuista kerron, että Dalenilla on ilmeisesti ollut tapana syöttää suojateilleen pizzaa joukkuekisaa edeltävänä päivänä yhteishengen luomiseksi ja rennon tunnelman ylläpitämiseksi. Pizza sinänsähän ei todellakaan ole mitään urheilijaruokaa.

Kuiskaus vain

En ole varma olenko aiemmin kirjoittanut siitä miten ylioppilaskirjoitukset vaikuttavat koulumme arkeen, jos olen pahoittelen toistoa, mutta aion nyt kuitenkin kirjoittaa siitä.


Tänään oli siis ylioppilaskirjoitukset. Ymmärtääkseni vuorossa oli äidinkielen tekstitaidonkoe. Meillä ylioppilaskirjoitukset pidetään liikuntasalissa, jonka ovi sijaitsee yhdellä niistä käytävistä, joita pitkin kuljetaan ruokalaan. Ilmeisesti ruokalan ja liikuntasalin välillä on myös ovi. Tämä aiheuttaa tiettyjä poikkeusjärjestelyjä ruokalassa kirjoitusten aikana.





En voinut olla hymyilemättä vahtimestarille, joka vahti käytävien välistä ovea johon oli liimattu lappu, jossa käskettiin pysähtymään. Hän avasi oven minulle ja kiitin häntä hiljaa.





Ruokalaan tullessani lasien kilinä kuulosti omituiselta. Opettajat kuljeskelivat pöytien välissä hiljaa, painottomin askelin sihisten aina välillä puhujille varoituksia hiljaisuudesta. Istuin pöytään, jossa istui jo muitakin, mutta en katsonut heitä, tervehtiä taisin hiljaa. Ei saanut puhua, jos joku puhui siitä varoitettiin.



Kaikki äänet kuulostivat jotenkin ylikorostuneilta, samoin veitseni kolahdukset perunan läpi posliinilautaseen. Se saattaa johtua siitä, että kaikki liikkuivat varoen päästämästä mitään ääntä, sitten, kun ääniä oli ne tuntuivat oudoilta.

Osaan kuvitella sen koetilanteen seinän toisellapuolen. Minua muutaman vuoden vanhempia nuoria, tyttöjä ja poikia, jotka ovat ehkä jo jättämässä hyvästejä sille talolle, jonka oven minä vasta innoissani avasin. Paljon koepapereiden ylle kumartuneita päitä, tuttujakin. Kynät sauhuten niin, että käsi on huomenna aivan kipeä. Ehkä vesipulloja pöydillä, mutta ei missään nimessä muuta kuin kynä ja kumi. Joku ehkä yskii ja paperi rapisee, kun käännetään sivua, mutta valvoja istuu hiljaa.

Kaikki kommunikaatio tapahtui kuiskaten. Kirjoittajille annettiin rauha koetta varten, sen verran he ovatkin ansainneet. Sellaista taianomaista hiljaisuutta ei kuule kovin usein.

Ruokalasta tullessani törmäsin opettajaan, jolla on aina tapana tervehtiä. Hänen niin tavanomainen tervehdyksensä oli tänään kuiskaus vain. Vielä, kun ohitin liikuntasalin oven olin osa sitä ihmeellistä hiljaisuutta, sitten taika särkyi.

Avustajani totesi minun olevan mietteissäni. Hänen päästäessään minut luokkaan odottamaan seuraavan tunnin alkua kerroin hänelle miksi. Nyt kerron teillekin. Minä pohdin, mietin ja kuuntelin. Millaisen kuvan tästä maalaisin, mitä värejä käyttäisin.

Toivon, että onnistuin pysäyttämään sen hetken, antamaan teille edes kalpean aavistuksen siitä mitä se hiljaisuus on. Sanon kuitenkin aika paljon, kun kerron, että siihen hiljaisuuteen törmäsin käydessäni koulussani ensimmäisen kerran, ja siihen ihastuin.