keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Uuden ylioppilaan puhe


Minä pidin uuden ylioppilaan puheen: 

"Arvoisa rehtori ja muu koulun henkilökunta, hyvät ylioppilaat ja läheiset!

Ylioppilas, nyt sitä sanaa saa jo käyttää! Nyt se on virallista. On oikeastaan aika mieletöntä, että olemme nyt tässä, päättämässä sitä matkaa, jonka kolme tai neljä vuotta sitten aloitimme. Silloin olimme nuorempia ja hieman tietämättömämpiä, mutta kenties aivan yhtä innoissamme tai peloissamme kuin nyt.


Ylioppilas on aika hauska sana, kun sitä oikein pohtii. Voimmeko olla niin ylioppineita, ettemme enää pysty omaksumaan uusia asioita? Toivottavasti emme. Jokseenkin kirkkain silmin voimme todeta, että olemme nyt viisaimmillamme. Meillä on melko kattavat perustiedot erilaisista aineista. Tästä lähin syvennymme ja syvennämme tietämystämme vain yhdestä tai muutamasta aiheesta.


Ensimmäinen vuosi lukiolaisena meni uusia toimintatapoja opetellessa. Koeviikot ja se, että omat lukujärjestykset piti tehdä aivan itse, tosin ensimmäisiä kertoja opinto-ohjaajien avustuksella, olivat jotain aivan uutta. Uusia oppiaineitakin saatiin valittavaksi. Psykologia taisi olla aine, jota useimmat odottivat innolla ja myös lukivat kaikki mahdolliset kurssit. Esimerkiksi filosofia taas jakoi enemmän mielipiteitä. Toiset innostuivat syvällisestä pohdiskelusta ja kaiken kyseenalaistamisesta, toiset ehkä paiskasivat kirjan helpottuneena kiinni heti sen ainoan pakollisen kurssin jälkeen ja huokaisivat helpotuksesta, kun ei enää ikinä tarvinnut lukea sitä.


Toisen vuotemme huippukohta oli wanhojentanssit. Sinä yhtenä iltana pukeuduimme parhaimpiimme ja olimme koulun valtiaita ja valtiattaria aina siihen hetkeen asti, kun viimetalvena lähdimme riehakkaina ja iloisina kurvailemaan pitkin kaupunkia ja heittelemään ihmisiä karkeilla. Siitä alkoi todellinen valmistautuminen viimeisiin ylioppilaskirjoituksiin, jotta todella saavuttaisimme sen mitä tänään juhlimme.
Toiset meistä tietävät tarkkaan mitä seuraavaksi tekevät, osa on lähdössä ulkomaille, hatunnosto niille rohkeille, jotka siihen uskaltautuvat. Toisilla taas ei ole harmainta aavistusta siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yksi asia on kuitenkin varma, kun tänään suljemme tämän talon ovet, meillä ei enää ole esimerkiksi kanslistia, joka tuo meille tarvittavat paperit melkein pyytämättä, eikä niitä opettajia, jotka ovat nämä vuodet ohjanneet meitä lempeästi ja ammattitaidolla, antautuneet antoisiin keskusteluihin, jotta olemme saaneet jakaa ajatuksia ja johdattaneet meitä kärsivällisesti opettamiensa aineiden salaisuuksiin.


Uskon, että ihan jokainen opiskelija tietää kenen kasvot koulun ikkunaan on maalattu. Toivon, että opiskelijat meidän jälkeemmekin saavat tietää sen ja kuulla kuka Lucina Hagman oli ja miten hän ajatteli. Voin tuntea kuinka Lucinan henki leijuu täällä, se tekee tästä koulusta erityisen. Tämä koulu kantaa ylpeästi yli 110 vuottaan, mutta elää silti tässä päivässä. Meidänkin pitäisi muistaa se, eikä pelätä tätä päivää, eikä tulevaisuutta. Vaikka tänään suljemme tämän koulun oven, olemme aina vapaita avaamaan sen uudestaan. Koulu ja sen henkilökunta ottavat meidät vastaan hymyillen, kuten ne ovat tehneet tähänkin asti. Vuodatamme ehkä kyyneleitäkin, kun tänään lähdemme, mutta hymyilemme niiden läpi, koska nämä vuodet ovat antaneet meille muistoja ja viisautta, joita kukaan ei voi meiltä viedä, kyllä elämä kantaa"

1 kommentti:

  1. Ah, tästä puheesta tuli ihan nostalgisesti omat lukioajat mieleen!

    Tähän ja edelliseen kirjoitukseen kommenttina, että ihanaa kuulla, miten olet täynnä elämää ja unelmia. Olet oikeassa, ei pitäisi elää ilman unelmia - ne näyttävät suuntaa ja antavat voimaa hyvien asioiden eteen työskentelyyn.

    Kuulen myös ilolla sitä, kun kerrot voimakkaasti kuuluneesi porukkaan. Itse vammaistutkimuksen ja hoitotyön ammattilaisena mietin jatkuvasti, miten me työllämme voisimme sellaista edesauttaa. Kaikilla ei ole sitä onnea, että olisi vanhemmat, jotka osaisivat lasta parhaimmalla tavalla elämän alussa auttaa. Mutta sinulla on varmasti ollut viisas nainen äitinä! ;)
    (Tuo silmänisku siksi, että olen juuri saanut tietää, että ilmeisesti hän on yksi blogini kommentoijista - yksi niistä, joilla todella on viisaita ajatuksia monesta asiasta.)

    VastaaPoista