tiistai 21. heinäkuuta 2009

Laskuri käy

Hei!

Olin eilen iltapäivävällä Jumbossa ostoksilla. Meillä oli hiukan mutkia matkassa ennen kuin pääsimme sinne asti. Vasta, kun piti maksaa kyydistä kuskille äiti huomasi ettei hänellä ollutkaan lompakkoa mukanaan. Minulla olisi kyllä ollut sen verran, että olisin voinut maksaa kyydistä. Ostosten teko ilman rahaa on kuitenkin melko vaikea tehtävä. Onneksi kuski oli ystävällinen mies, hän ajoi meidät takaisin kotiovelle ja sitten - rahojen kanssa - takaisin kauppaan.

En tiedä onko tämä vammaisten keskuudessa kovin yleistä, mutta ainakin minä havaitsen liikkeellä olevat pyörätuolit helposti, luultavasti helpommin kuin vammattomat, tai ainakin helpommin kuin sellaiset, jotka eivät ole tekemisissä vammaisten kanssa. Eilisenkin aikana rekisteröin ainakin viisi tai kuusi pyörätuolia. En minä niitä etsi, ne vain ovat.

En ole tainnut täällä vielä mainitakkaan, että saan itsekin uuden pyörätuolin. Sellaisen, jota on itse helpompi kelata.Pyörätuoli on pakollinen niin on se kiva, että sitä on itse helpompi käsitellä. Odotan sitä tietysti siksi, että se on uusi ja lisää itsenäisyyttä, mutta myös siksi, että pääsenvähitellen eroon jokseenkin vakiintuneesta tehtävästäni kantaa ostoskoria tai kauppakasseja.

Eilisen illan saldo oli siis viisi tai kuusi pyörätuolia ja yksi terapeutti, kyllä, minun terapeuttini. En olisi kyllä häntä tunnistanut, joten minun puolestani olisi saanut kävellä sisään ja ulos Suomalaisesta kirjakaupasta ihan miten huvittaa. En minä nyt yritä sitä sanoa, että se oli illan järkyttävin kohtaaminen, ihan mukavaa se oikeasti oli, siitä huolimatta olin vähän ihmeissäni, tähäntapaa "ai, sinä." Johtunee siitä, että kun oppii yhdistämään jonkun henkilön tiettyyn paikkaan ja/tai tilanteeseen on vaikea kuvitella hänet johonkin muualle. Toivon, että hän sai sentään mielenrauhan kuullessaan, että noudatan annettuja ohjeita. Tästä tilanteesta teki erilaisen kuitenkin se, ettei hän ollut terapeutti vaan kirjakaupan asikas, tuttu muiden mahdollisten tuttujen joukossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti