Kuulumisia matkalla kohti kevättä

Empä ole taas vähään aikaan kirjoittanut teille tänne mitään luettavaa. Pahoittelen sitä kovasti, koska olisihan minulla aiheita ollut. Usein tulee sellainen olo, ettei minulle ole tapahtunut mitään sellaista mikä olisi kirjoittamisen väärti. Samalla tulen kuitenkin toimineeksi blogini otsikoinnin vastaisesti. Vammaisen nuoren elämästä kertovaan blogiin, kun pitäisi kirjoittaa ihan kaikesta, sellaisistakin asioista, jotka tuntuvat itsestä ihan pikkujutuilta.



Hiihtolomalla kävin fysioterapeuttini kanssa "seikkailemassa liukuportaissa". Tarkoituksemme oli siis mennä, johonkin kauppakeskukseen ostoksille niin, että istuisin mahdollisimman vähän pyörätuolissa. Valitsimme tämän ostosreissumme kohteeksi Jumbon, koska sieltä löytyy tarpeeksi penkkejä, joilla levätä. Käytännössä siis hoidimme muutamia asioita kaupassa kävellen ja istuimme hetken penkillä kaupan ulkopuolella, jotta jaksoin taas jatkaa matkaa kävellen. Siinä sivussa tuli sitten "matkustettua" sekä liukuportaissa, että liukumatolla. Toisissa siis nousee porrasmaisia askelmia, joiden päällä seistään, toinen on vain tasaista mattoa. En ollut ennen käyttänyt seisten edes liukumattoa, liukuportaista puhumattakaan. Opin kuitenkin molempien käytön melko nopeasti useiden toistojen ansiosta, mutta tarvitsen edelleen tukea kummassakin.

Minulla on taas vaihteeksi ollut hieman omalaatuisia taksikuskeja viimeaikoina. En muista tarkkoja paiviä, mutta kerron heistä silti. Toinen oli eräs iltapäiväkuski. Ohjasin hänet ajamaan kotipihaani erään oikotien kautta kotipihaani. Hän ajoi kyllä neuvomaani tietä pitkin, mutta pysähtyi sellaisen talon eteen, jolla on sama numero kuin kotitalollani, eikä meinannut uskoa, ettei se ole kotitaloni. Minua hakiessaan hän oli ajanut erääseen vesilätäkköön niin kovaa, että ohikulkija oli kastunut läpimäräksi. Kyseinen henkilö tuli valittamaan tapahtuneesta ja ihan syystä. Kuski kuitenkin väitti, ettei se ole hänen syynsä, ettei hän voinut vesilätäkölle mitään. Minua raivostutti hänen typeryytensä, kummallinen tyyppi.

Istun aina taksissa tietyssä paikassa. Jos kyseessä on tavallinen pikkutaksi pyydän päästä eteen istumaan, jos taas tila-auto, haluan istua niin, että näen ulos. Tuossa eräänä aamuna minua tuli taas hakemaan pikkutaksi. Pyysin taas tapani mukaan päästä istumaan etupenkille. Päästessämme perille kyydin hinnaksi oli tullut hiukan yli 20 euroa. Minun tarkkailevien silmieni alla kuski kuitenkin näpytteli hinnaksi 36,60 euroa. Se oli erittäin törkeä temppu, mutta en osannut sanoa siihen mitään. Jotkut kuskit eivät ilmeisesti vain ymmärrä, että liikuntarajoitteinenkin voi olla ihan täysjärkinen. Tarkkailen auton mittareita aina etupenkillä istuessani ja tästälähin aion olla vielä tarkempi. Kerroin tapahtuneesta eräälle toiselle taksikuskille myöhemmin ja hän totesi, että kuitista saisi kyllä kuskin tiedot. En ole varma missä tältä kuskilta saamani kuitti on, enkä ole aina edes pyytänyt kuittia. tulevaisuudessa aion kyllä pyytää tälläisten tapausten varalle.

Kevät tulee kovaa vauhtia, vaikka lunta onkin vielä. Muutama päivä sitten satoi vettä ensimmäisen kerran moneen kuukauteen. Kävimme uimassa lauantaina ja valitsimme kulkuneuvoksi junan. Se oli virhe, koska teillä oli vettä lammikoiksi asti ja kengät kastuivat likömäriksi. Mielestäni kevään kaunein ääni on sulavan veden lorina, kun vesi putoilee ja pomppii rännien alle sulaneissa kuopissa. Sitä ääntä kuulee taas.

Minut on muuten valittu uudelle toimikaudelle Invalidiliiton nuorisotoimikuntaan INTO:on, joten saatan taas kirjoittaa juttuja siitäkin. Osa toimikuntamme jäsenistä on muuttunut, mutta osa on pysynyt samanakin. Muistan miten minut valittiin INTO:on kesken toimikauden ja tajusin, että olin tavannut intolaisia jo vaikuttajapäivillä. Se tuntui minusta hyvin turvalliselta ja lohdulliselta. Sen vuoksi minusta on hyvä, että myös vanhja intolaisia valittiin uudestaan. Tietysti uudet jäsenet piristävät porukkaa ja tuovat uusia näkökulmia.

Virpi Kuitunen hiihti tänään viimeisen osakilpailunsa maailman cupissa ja maailmalla. Hänen joukkuetoverinsa olivat halaamassa häntä maaliviivalla. Päätin kuitenkin, etten kirjoita tähän yhtään kappaletta hänestä. Ehkä siksi, että se ei sopisi tämän merkinnän yhteyteen, tai ehkä siksi, että hän ansaitsee oman merkintänsä, tai ehkä siksi, että haluan olla varma siitä, että saan kirjoitetuksi sen mitä todella tarkoitan kirjoittaa, mutta varmasti te kuulette hänestä, koska hänen tarinansa on saatava päätökseen.