Kirjoitettua syvällisyyttä ja kirjoittamattomien tarinoiden tuskaa

Vihdoinkin, vihdoinkin sain luetuksi Serdar Özkanin kirjan Kadonnut ruusu. Kokonaisuudessa tänäkesänä lukemieni kirjojen lista on lyhyt ja lukemani kirjat poikkeavat siitä mitä olen ennen lukenut.
 - Torey Hayden - Nukkelapsi
- Margaret Craven - Kuulin pöllön kutsuvan
- Serdar Özkan - Kadonnut ruusu ja Omer ja kuoleman enkeli

Yleensä ihmiset kuluttavat kesää lukien kevyttä viihdekirjallisuutta tai dekkareita, minun valintani eivät olleet kumpaakaan. Ne olivat omalla tavallaan raskaita, mutta silti minusta tuntuu nyt, että tarvitsin niitä kaikkia. Torey Haydenin kaikki kirjat ovat raskaita, varsinkin jos niihin todella uppoutuu. Muut listaamani kirjat sitä vastoin olivat erilaisia kuin ne joihin olen tottunut. Sekä Özkanin, että Carvenin kirjat taisivat kaikki olla enintään 200 sivuisia, eivät siis mitenkään kovin paksuja. Kielikin oli yksinkertaista ja helppolukuista. En uhrannutkaan yhdellekkään kirjalle muutamaa viikkoa pidempää aikaa. Helppolukuisuudesta huolimatta tuntui, että jotain jäi vielä ymmärtämättä.

Tämä kesä on ollut muutenkin kuin valitsemieni kirjojen suhteen erilainen. Loman alussa päätin, että tänäkesänä kirjoittaisin, keskittyisin siihen todella eikä se jäisi vain yksinkertaiseen runoiluun. Sain koko kesänä aikaiseksi kuitenkin vain yhden runon ja yhden tuokiokuva ukkosmyrskyn keskeltä, sekin on enemmän päiväkirjamerkinnän kaltainen.

Useammin kuin kerran olin valtavan ahdistuksen kourissa. Jokainen kirjoittaja varmasti tietää sen tunteen, kun päässä pyörii jotain hahmotonta, joka pitäisi saada sanoiksi. Se ei kuitenkaan ollut sellaista vaan jotain paljon vahvempaa. Minusta tuntui, etten oikeasti vain pysty kirjoittamaan täällä, kun ei tapahdu mitään. Minun pitää päästä jonnekin missä on ihmisiä ja elämää. En kuitenkaan osaa tarkkailla ihmisiä niin, että voisin rakentaa mielenkiintoisen palapelin henkilöhahmoista. Ensimmäistä kertaa ymmärsin myös kuinka tunnesidonnaista kirjoittamiseni on. Minun pitää oikeasti välittää, rakastaa ja vihata, pakahtua siihen johonkin, jotta se on vain pakko saada ulos. Koulussa pystyn kyllä kirjoittamaan hyvää tekstiä ilman valtavaa tunnemyrskyä, mutta sielläkin on jokin lähtökohta, tehtävänanto tai asia, joka tekstiin pitää sisällyttää.

En kirjoittanut juuri lainkaan, mutta sain silti uuden näkökulman suomenkieleen. Lukemieni kirjojen lauserakenne oli yksinkertainen ja teksti siksi helppolukuista. Minusta tuntui kuitenkin, että lensin lauseiden ja lukujen yli sisäistämättä sitä mitä lukemani todella merkitsi. Ennen kuuntelin paljon kirjoja, niin paljon, että tunnistin suosikklukijani äänen perusteella. Nyt varsinaiset äänikirjat ovat jääneet liian vähälle huomiolle, mutta oli ihanaa, kun pyysin äitiä lukemaan ääneen. Se todella auttoi sisäistämään tekstiä. Huomasin myös taas kuinka kaunis suomenkieli on. Kokeilkaa tekin, jos ette ole ennen huomanneet - lukekaa joskus ääneen itseksenne tai jollekin toiselle.

En kai ennen ole lukenut tällä tavalla vaativia kirjoja, tai sitten olen pitänyt automaattisesti huonoina sellaisia kirjoja joiden sanomaa en heti ymmärtänyt. Nyt kuitenkin rakastin, jokaista lukemaani tarinaa. Ne tuntuivat hymyilevän tai nauravan kuplivaa, ystävällistä lämmintä hymyä, lohdullista hymyä. Ensimmäistä kertaa olen kuitenkin nyt pahoillani siitä, etten kyennyt ymmärtämään niitä. En osannut antaa tarpeeksi aikaa punakätiselle rouvalle, enkelille, enkä pojalle, joka epätöivoisesti kutsui enkeliään. En välittänyt Dianasta tai hänen kadonneesta ruusustaan niin paljon, että olisin kääntänyt välillä muutaman sivun taakseppäin tai lukenut jonkin kohdan itsekseni ääneen. Markilla ja hänen intiaaniseurakunnallaankin olisi varmasti ollut enemmän kerrottavaa.

On varmasti hullua tehdä kirjoista ja niiden tarinoista ikään kuin eläviä olentoja. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos olisin lukenut nuo kirjat hitaammin, todella keskittyen niihin, olisin omaksunut tänäkesänä monta elämänviisautta.  Nyt en edes ole varma mistä nuo kirjat kertoivat, jotta voisin kertoa niistä muille. On ehkä siis parempi lukea vaikka vain yksi kirja ja kuunnella sitä kuin useampia ymmärtämättä mitään.