Esplanadilla

Koulu alkaa ylihuomenna, eihän siitä enää mihinkään pääse. Kävin ostamassa vuoden ensimmäiset koulukirjat viikko sitten. Päätin aloittaessani lukion, että hankin koulukirjani Akateemisesta kirjakaupasta, koska se on yliopiston kirjakauppa ja sieltä varmasti löytyy kaikki. Käytännössä se tarkoittaa useampaa reissua kaupunkiin vuodessa.

Ennen tätäkin olemme käyneet keskustassa ainakin kerran kesässä. Se on ehdottomasti kuulunut kesäohjelmaan ja retken kaava on ollut suunnilleen sama niin kauan kuin muistan. Kauppatorilta on ostettu mansikoita aina ja ne on syöty Esplanadinpuiston penkillä tai Havis Amandan suihkulähteellä. Kioskista on myös ostettu jäätelöä aina niin kauan kuin muistan. Olemme siis syöneet mansikoita ja jäätelöä ja istuneet puistonpenkillä nauttimassa kesästä. Retkiin on sisältynyt myös jonkinverran kaupoissa kiertelua, ainakin viimevuosina.

Siitä huolimatta, että päivä keskustassa on kuulunut kesäperinteisiin kauan, ainakin se tuntuu siltä, kesä ilman kyseistä retkeä tuntuisi omituiselta. Retkemme kuulostaa ehkä yksinkertaiselta ja ehkä jopa yksitoikkoiselta, varsinkin, kun se on joka vuotinen. Kuitenkin se on yksinkertaisuudessaan juuri sitä mitä kaipaan. On aurinkoa, koska tietenkin valitsemme aina kauniin päivän. Torilta on aina pakko saada mansikoita ja muutenkin torielämää on mukava tarkkailla. Esplanadin puistossa istuessa voi katsella muita ihmisiä. Olen myös aina rakastanut vettä, niin merta kuin Havis Amandan solisevaa suihkulähdettäkin. Muutenkin minua kiehtovat hallitsemattomat luonnonvoimat, kuten puhaltava tuuli tai kynttilöissä palava tuli.

Huomaamatta näiden kaupunkiretkien kulku on jotenkin muuttunut. Kioskin jäätelötötteröt ovat jääneet pois tai vaihtuneet kupilliseen vahvaa kaakaota tai jäätelöannokseen Fatserin kahvilassa. Myös Havis Amanda on jäänyt pois. Kaikesta tästä huolimatta rakastan iltapäiviä Esplanadin puistossa. Ne yksinkertaisesti tuntuvat kesältä, auringonlämpöä ja ihmisiä, puita ja ne hiekkatiet, jotka kaikuvat menneisyyttä. Viikko sitten osuimme puistoon samaan aikaan panhuilun soittajien kanssa. Oli myös muutama poni joilla lapset ratsastivat talutettuina edestakaisin. Koko puisto kaikui musiikkia, tämä yhdistettyinä muihin kesäisiin asioihin on todellakin useampaan kertaan kokemisen arvoista. Esplanadilla tuntuu aina olevan rauhallista, vaikka onkin liikennettä ympärillä, mutta ehkä siihen on vain tottunut. Rakastan myös muutamia vanhoja värikkäitä ja kauniisti rakennettuja vanhoja taloja, siitä luolimatta, että vanhat rakennukset tuovat mukanaan vanhat epämukavat, mutta kauniit mukulakivikadut.  Siinä on aina jotain samaa, vaikka vuodet vierivät. Lisäksi kesäpäivä Esplanadilla on aivan erilainen kuin kesäpäivä täällä, vaikka kaupunki onkin Helsinki.


En onnistunut luomaan sellaista mielikuvaa kuin olisin halunnut, tästä puuttuu kokemuksellinen syvyys, mutta sitä on niin vaikea selittää. Esplanadin kesä kuitenkin kuulostaa lokeilta ja ihmisten askeleilta, veden solinalta ja musiikilta. Se tuoksuu mereltä ja torilla päistuvalta ruoalta ja se maistuu jäätelöltä ja mansikoilta.

Jos minulla olisi mahdollisuus valita kohde aikamatkalle valitsisin 1800-luvun Helsingin. Se olisi vanhaa seurapiiriaikaa ja Esplanadin puistokin olisi varmasti erilainen, hevosvaunuja ja hevosia muutenkin kuin ohjelmanumeroiksi, sekä hienoja pukuja, säätyluokkia ja kieliä kuten ranska. Rakastan kuitenkin myös tämän päivän Esplanadia, ehkä se on onnistunut säilyttämään jotakin menneisyydestään.