Jos olisin tiennyt...

Eilinen päivä (18.2) ja torstai-ilta (17.2) olivat meille lukion 2. vuosikurssin opiskelijoille niitä suuria hetkiä. Koulumme abiturientit lähtivät riemuiten kahden ja puolen tunnin rekka-ajelulle palkittuaan ensin mm.  koulun parhaan opettajan, laulettuaan laulun, joka kertoi heidän kolmesta vuodestaan ja näytettyään videon kaikilta noilta vuosilta. Ilta oli meidän ja me olimme kauniita.

Itse tanssit alkoivat vasta 19.30, mutta minä kuten kaikki muutkin Wanhat tulimme paikalle jo 17.00, jotta pääsimme ammattikuvaajan kameran eteen. Punainen ja vaaleanpunainen olivat suosituimmat pukujen värit, mutta joukossa oli muutamia sinisiä ja vaaleita värejä, joku vihreäkin oli joukkoon eksynyt. Ei sen puoleen tämä vihreä näytti käyttäjänsä päällä todella kauniilta.

Leikittelin mielelläni pitkään ennen tansseja sillä ajatuksella, että kerrankin me kaikki saisimme olla maailman ihanimpia tyttöjä. Tunsin itseni todella kauniiksi ja muutkin näyttivät siltä. Jouduin taas huomaamaan kuinka näönongelmani vaikuttavat tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä aivan eri näköisinä kuin yleensä. Ensin en millään tunnistanut kuka kauniista tytöistä oli kukakin, eteenkin sellaisia henkilöitä, joiden kanssa en muutenkaan ole niin paljon tekemisissä oli vaikea tunnistaa.

Itse en tanssinut, istuin vain katsomassa muiden tanssia. Halusin kuitenkin pukeutua, jotta tuntisin paremmin kuuluvani porukkaan. Illan päätteeksi minua kuitenkin harmitti, etten ollut mukana tanssimassa. Ei joukkoon kuuluminen ole vain sitä, että pukeutuu kauniisti ja saa muutaman kehun puvustaan. 

Pysyn pystyssä, jos joku tukee minua ja pystyn näinollen ottamaan myös tanssiaskelia. Esimerkiksi cicapota, joka on lähinnä kävelytanssi olen nuorempana tanssinut opettajan tai avustajan kanssa, jotka ovat tukeneet minua. Ote tanssissa on molemmista käsistä ja askeleet ovat kävelyaskeleita. Tanssiin kuuluvat pyörähdykset parista irrallaan pystyn tekemään, koska voin kävellä sen verran ilman tukea. Suurin osa tansseista oli sellaisia, jotka tanssittiin parin kanssa, joten suurimmanosan olisin luultavasti voinut tanssia hieman soveltaen, mutta eihän noista ikinä tiedä.

Vauhdikkaimpien tanssien musiikki oli lisäksi sellaista, että sen rytmi meni suoraan sisimpääni ja minun teki mieli päästä mukaan. Wirginia reel ja salty dog rag olivat molemmat sellaisia, lisäksi Wanhojen oma tanssi näytti todella siltä, että heillä oli hauskaa. "hei nyt me bailataan, meillä on kivaa"

En minä oikeastaan ole kovin . Olin kaunis saatte nähdä, minulla on kavereita koulussa kuitenkin ja vielä on tulossa penkkarit, joiden suunnitteluun tahdon mukaan, koska ne ovat paljon muutakin kuin rekka. Sitäpaitsi saan aikaan hulvattoman jutun koululehdessä julkaistavaksi. Silti, jos olisi tiennyt millaisia tansseja tanssitaan ilta olisi voinut olla osaltani aivan erilainen