Me sovimme sinne kaikki

Tämänvuotinen Resonaari soi-konsertti on taas katsottavissa jonkin aikaa osoitteessa http://www.resonaari.fi. Katsoin osia siitä innoissani heti, kun se oli mahdollista. Sain kyllä kuulla tuimasta keskittyneestä ilmeestäni jo seuraavana päivänä, mutta kauhistuin silti, kun näin miltä todella näytin. Olin todella keskittynyt ennen esitystä, vaikka en edes tiedostanut sitä. Yllätyin, kun näin Merja Larivaaran jälkeenpäin kanssamme lavalla. Minulla ei ollut aavistustakaan hänen läsnäolostaan.

Mielestäni on aina mukavaa, kun Resonaari saa positiivista julkisuutta. Entinen koulukuljettajani nimitti minua jo vuosia sitten  Resonaarin käveleväksi mainostauluksi, koska puhuin siitä hänelle niin usein. Niinpä olin innoissani nytkin, kun sain kuulla, että konsertistamme on kirjoitettu juttu 22.5.11 Helsingin sanomiin. Olin luonnollisesti innokas lukemaan sen. On hienoa ja edelleen käsittämätöntä miten suuria tunteita konsertti sai kuulijoissa aikaan. 

Juttu oli aloitettu mukavasti viitaten niihin 100 000 ihmiseen, jotka olivat samaan aikaan pakkautuneet Helsingin kauppatorille nähdäkseen edes vilauksen mestaruuden voittaneista kiekkoleijonista. Kanssamme esiintynyt laulaja Anna Puu totesi, että ihmiset ovat järjestäneet oman tapahtuman, kun eivät enää saaneet lippuja konserttiimme. Mestaruusjuhlista aiheutuva meteli kuului takahuoneen avoimesta ikkunasta niin hyvin, että niistäkin tapahtumista oltiin hyvin tietoisia.

Juttu konsertistamme oli kulttuurisivuilla otsikolla: Rajaton riemu - kaikille. Otsikko on mitä mainioin sillä juuri riemu oli voimakkain tunne, jota koemme. Myös toimittaja oli selvästi liittynyt niiden liikutettujen joukkoon, jotka kulkevat seuraavan päivän aivan toisessa maailmassa, ja joiden kommentteja ja tuntemuksia on aina yhtä hämmentävää ja mielenkiintoista kuunnella. Siksi tunnenkin itseni kohtuuttomaksi, kunkirjoitan seuraavasta, mutta minun on pakko. Toimittaja puhuu koko ajan siitä, kuinka ihanaa on, että kehitysvammaiset saavat kuvionuottien avulla mahdollisuuden iloita musiikista muutenkin kuin vain marakassia ravistamalla.

Resonaari on erityisryhmille suunnattu musiikin erityispalvelukeskus. Mietin joskus, miksi ihmisten tuntuu olevan niin vaikea huomata, ymmärtää ja muistaa, että erityisryhmiä ovat muutkin kuin kehitysvammaiset. Kehitysvammaisista suurin osa Resonaarin oppilaista taitaa edelleen koostua. Joukossa on myös useita liikuntarajoitteisia, jotka eivät ole kehitsvammaisia, aistivammaisia ja senioritoimintaa unohtamatta.

Paljon on puhuttu siitä, että ihmiset tietävät kehitysvammoista vain Downin syndrooman. Liikuntavammoista tutuin lienee CP-vamma. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan osaa eritellä niitä. Olen huomannut, että jotkut olettavat kepeillä kävelemisen tai pyörätulissa istumisen tarkoittavan myös kehitysvammaisuutta. Näin ei kuitenkaan ole. Siitä huolimatta, että tiedostan tämän, minun on aina välillä vaikeata ymmärtää, miksi ihmiset eivät tajua, että pyörätuoli tai kepit ovat liikkumisen apuvälineitä eikä niiden tarve vaikuta ymmärrykseen. Tulevatko ihmiset  ajatelleeksi näkövammaa, silloin kun laulaja talutetetaan mikrofoonin ääreen ja hänen kätensä asetetaan mikrofoonille niin, että hän tietää sen olevan siinä?

Resonaarin rikkaus onkin siinä, että me sovimme sinne kaikki. Karkeasti jaoteltuna kaikki vammaisryhmät ovat edustettuina siellä. On kehitysvammaisia, liikuntavammaisia ja aistivammaisia. Ja senioreita - ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat halunneet oppia soittamaan hiukan vanhemmalla iällä. Minusta tuntuu, ettei missään muualla kuin Resonaarissa voi saada sellaista musiikin opetusta.
Se innostus ja rakkaus, jolla työtä musiikin parissa tehdään on aivan ainutlaatuista.  SE leijuu kaikkialla. Toivon, että vielä joskus murtuisi suppean olettamus, jonka mukaan vain kehitysvammaiset saavat oppia soittamaan kuvionuoteista.