Ajatuksia

Ulkona hämärtää jo, vaikka kello ei tekstiä aloittaessani ole vielä puolta neljää. Tiistaina alkaa koeviikko filosofian kokeella. Olen koko aamun lukenut filosofian kokeeseen, tai oikeastaan kuunnellut äidin lukemaa tekstiä ja yrittänyt ymmärtää. Tämän jakson aineisiini kuuluu myös psykologia. Minulla on sama opettaja psykologiassa ja filosofiassa. Opettaja on mukava, mutta suhtautumiseni filosofiaan eroaa merkittävästi suhtautumisestani psygologiaan. Filosofian opettaja kysyi meiltä viimetunnilla miltä meistä tuntuu nyt kurssin lähennellessä loppuaan. Minun kohdalleni pysähtyessään hän totesi suunnilleen näin: Psygologian tunnilla totesit, ettei filosofia ole kauhean kivaa, joten mitä aiot kokeen suhteen tehdä? Siihen vastasin nauraen: No, jos mä sanon, että kunhan kokeesta pääsis läpi, niin sä ajattelet, että mulla on huono oppimismotivaatio (oppimismotivaatio on yksi psygologian ykköskurssilla käsiteltävistä asioista.) Opettaja totesi kuitenkin vastaukseeni, ettei suinkaan jattele oppimismotivaationi olevan huono.

Lukossamme on huomattavan paljon miesopettajia. Vertaan tietenkin kokemuksiini peruskouluajalta, jos ala- tai yläasteella oli opettajana miespuolinen aikuinen se oli harvinaista. Tässä jaksossa minulla on kuitenkin ollut miesopettaja musiikissa, maantiedossa, psykologiassa ja filosofiassa, sekä tietysti kirjallisuusseminaarissa, joka löytyy lukujärjestyksestäni automaattisesti aina. Vain kuvaamataitoa on opettanut nainen. Myös paras ystäväni totesi, että heidän lukiossaan on enemmän miesopettajia kuin peruskouluaikana oli.

Lähikirjastomme on lakkautusuhan alla. Ystäväni lähetti minulle tekstiviestillä tiedon kamppanjasta, jonka tarkoitus oli saada ihmiset lainaamaan kirjastomme hyllyt tyhjiksi. Sillä osoitettiin, että kirjastolla on käyttöä. Kauppaan mennessämme näimme pitkät jonot lapsiperheitä, jotka olivat menossa toteuttamaan tätä kirjaston tyhjennysoperaatiota. Ajattelin heti, että nämä ihmiset ovat kertakaikkiaan päättäneet, ettei tätä kirjastoa lakkauteta. Itse olen tämän kirjastoasian kanssa vähän kahden tulen välissä. Toisaalta olemme käyttäneet lähikirjastoa paljon varsinkin silloin, kun sisarukseni ja minä olimme pieniä. Lähikirjastosta minä sain kirjastokorttini ja siellä me kävimme luokkani kanssa tutustumassa kirjaston toimintaan ensimmäisellä luokalla. Toisaalta olen juuri kuullut kirjaston kotipalvelusta, joka on tarkoitettu vanhuksille tai liikuntaesteisille, joiden on vaikea päästä kirjastoon itse. Kirjaston kotipalvelun idea on, että sinne voi soittaa tai lähettä kirjatilauksensa sähköpostilla, sitten kirjat tuodaan kotiin ja haetaan viiden viikon kuluttua pois. Lähetin juuri eilen ilmoituksen siitä, että haluan liittyä ja tilasin ensimmäiset kirjat. Lähikirjaston säilyttäminen on tärkeää, mutta myös kirjaston kotipalvelu voidaan lakkauttaa ellei sillä ole tarpeeksi asiakkaita. Kallistun pikkuhiljaa kotipalvelun puolelle, koska sitä on helpompi käyttää, kun palvelu tuo tilauksen kotiin asti, eikä tarvitse mennä mihinkään. Lähikirjaston säilyminen takaa, että kirjoja voi käydä lainaamassa ilmaiseksi läheltä. Ei tarvitse maksaa ensin bussilipun hintaa siitä, että pääsee kirjojen ääreen ja sitten vielä mahdolliset kirjojen varausmaksut. Joillekin kirjastot ovat myös lehtien luku - tai kokeisiin lukupaikkoja. En halua, että lähikirjasto ja kotipalvelu sulkevat toisiaan pois.

Suostuin ystäväni kanssa haastateltavaksi erääseen invalidiliiton lahjoittajakirjeeseen, joka jaetaan jokaiseen suomalaiseen kotiin. Haastattelu tehtiin sähköpostitse, mutta viime lauantaina meistä käytiin ottamassa kuvia kirjettä varten. Keli oli kuvauksia ajatellen haastava, sateinen ja pilvinen. Ensin kuvia otettiin meidän kotipihassamme salamavaloa apuna käyttäen ja sitten Heurekan rannassa, kosken äärellä, ilman salamaa. Vaikea sanoa mikä otetuista kuvista päätyy lahjoittajakirjeeseen, mutta kuvaaja oli ammattitaitoinen. Yleensä valokuvia otettaessa onnelmani on, että silmäni menevät usein kiinni. Nyt kuvia otettiin kuitenkin niin paljon, että joukosta varmasti löytyy sellaisia, joissa silmäni ovat auki.