Vappumeininkiä

Eilen koulussamme oli pienimuotoinen vappujuhla. Se ei vaikuttanut koulunkäyntiin tuntien osalta mitenkään. Oppilaskunta oli järjestänyt jotain ohjelmaa välitunneiksi, keskusradiossa soitettiin välitunneilla musiikkia, jotkut olivat pukeutuneet ja lounaalla oli jälkiruoaksi simaa ja munkki. Munkit olivat oppilaskunnan hankinta.

pienenä minulla oli äärimmäisen herkkä kuulo. En kestänyt vinkuvia hissejä tai kovaäänisiä ihmisiä, itkin aina, kun naapurissa porattiin, koska ääni otti korviini. Nykyisin ääniherkkyyteni ei ole enää niin paha. olen opetellut käyttämään korvatulppia bändiharjoituksissa, osin ehkä siksi, että en kestä niin kovia ääniä, mutta osin myös siksi, että rakastan kuuloani niin paljon, etten halua menettää sitä.

Minulla on kuitenkin edelleen sellaisia päiviä, etten kertakaikkiaan kestä mitään ääniä. Eilen sattui olemaan sellainen päivä. Koko päivän soinut musiikki ja kiljuvat ihmiset vain pahensivat tilannetta. Koulupäivän ensimmäisellä tunnilla oli Englantia. Siellä ei mielestäni ollut mitään erityisen kamalaa, mutta on äärimmäisen hankala kuulla ja yrittää ymmärtää, kun kukaan ei tajua sulkea suutaan.

Ensimmäisellä välitunnilla alkoi sitten varsinainen vappuhulina. Musiikki soi kaikkialla käytävissä ja oppilaille oli järjestetty kaikenlaista mukavaa ohjelmaa, mm. kiljumiskisa. Ovet vaimentava tuollaisia ääniä hiukan, joten vietin välitunnit jo valmiiksi istuen seuraavan tunnin luokassa, jotta en kuulisi kaikkea niin voimakkaasti.

Seuraava tunti se vasta kamala olikin. Oppilaat tulivat sisään ja eräs tyttö alkoi tömäytellä saamaansa ilmapalloa vasten puista pulpettia. Ilmapallon tömähdys vasten puuta on hiljainen ja lempeä ääni, hiukan kumiseva ehkä niinkuin olette varmasti kaikki kuulleet. Yleensä se ei häiritse minua, mutta, kun sellaista ääntä tehdään lakkaamatta hetken aikaa ja ihmiset ympärilläkin juttelevat se on kyllä liikaa. Yksi oppitunti kestää 90 minuuttia eikä opettaja saanut oppilaitaan koko aikana hiljentymään sekuntia pitemmäksi aikaa. Minulla oli niin kamala olo, että olin varma siitä, etten voi tulla tunnille enää, jos luokka ei hiljene.

Ruokailun jälkeen (senkin aikana soi musiikki), totesin avustajalleni: En, koskaan uskonut sanovani tätä, mutta en tiedä jaksanko mennä viimeiselle tunnille. Tämä oli minulta hyvin outo kommentti, koska kyseessä oli luovan kirjoittamisen tunti, jota vetää lempiopettajani ja, jolta en tavallisesti voisi ajatellakaan jääväni pois. Onneksi kuitenkin menin tunnille, koska ryhmä on pieni ja luokassa hyvin rauhallista, vaikka opettajan jutut huvittivat minua ehkä tavallistakin enemmän, enkä osaa pitää pokkaa.

Musiikki rasitti minua eilen valtavasti, vaikka yleensä rakastan sitä. Mainitsin eräälle seurassani syöneelle tytölle siitä ja hän totesi vain, että sehän on vappumeininkiä. No, sellaista asiaa kuin yliherkkä kuulo on varmasti vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole kokenut, mutta se hiukan kuin äänet moninkertaistuisivat ja kaikuisivat luonnottomasti, eikä silloin vain oikeasti kestä mitään. Saatan olla kärttyinen silloin, vaikka tavallisesti tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.

Sellaista vappumeininkiä miellä.