Iltaa, nimeni on Anton Tšehov

Olin torstaina entisen fysioterapeuttini kanssa Kivinokan kesäteatterissa. Olimme katsomassa näytelmää, jonka nimi päätyi otsikoksikin. Minun oli kaivettava koulukirja esiin muutamaa viikkoa ennen koulun alkua, jotta en tulisi kirjoittaneeksi tänne suoranaista asiavirhettä. Iltaa, nimeni on Anton Tšehov oli hyvin Tšehovilaistyyppinen näytelmä,  vaikka olikin Joel Elstelän eikä Tšehovin itsensä kirjoittama. Tilannenovellit eli Tšehovilaiset novellit keskittyvät enemmän henkilöiden ja heidän mielialojensa kuvaamiseen kuin siihen mikä novellin juoni on. Kirjailijan näytelmät ovat mielestäni tässä suhteessa aivan samanlaisia. Viime kouluvuoden alussa luin Tšehovin näytelmän nimeltä Lokki. Pidin siitä kovasti, vaikka tapahtumia ei ollut juuri lainkaan. Juoni oli, että kaikki hahmot rakastavat toisiaan, mutta kukaan ei saa vastarakkautta. Lopulta päähenkilö tappaa itsensä. En muista oliko syy varsinaisesti onneton rakkaus, mutta muistan kuinka tapa jolla lääkäri  ilmoittaa tapahtuneesta näytelmän muille henkilöille vain sivulauseessa huvitti minua suuresti. Kaikessa surkeudessaan, se oli suorastaan surkuhupaisaa.

Iltaa, nimeni on Anton Tšehov jäljittelee ja kunniottaa selvästi Tšehovin omien näytelmien tyyliä. Siinä kaksi Moskovalaisneitoa kuulevat huhun, että Tšehov on kuollut ja lähtevät kirjailijan kesäpaikkaan ottamaan asiasta selvää, mutta oikeastaan kaikki tapahtuu sinä aikana, jona muut kutsutut kesävieraat kattavat pöytään aamiaisen ja lounaan kautta päivälliseksi venähtänyttä ateriaa ulos puutarhaan, eikä tapahtumia sinänsä ole juuri lainkaan. Henkilöt ovat tärkeässä asemassa, kuten Tšehovin omissakin näytelmissä. Näytelmä ei oikeastaan ole hauska, vaikka siinä on jonkinverran nykykielisiä ja huvittavia kohtauksia. Näytelmän loppu ei ole onnellinen, vaikken sitä nyt suorastaan onnettomaksikaan sanoisi. Loppu jää oikeastaan ratkaisematta, mutta se on  Tšehovilaisille novelleille ja näytelmille hyvin tyypillistä, koska niitä sanotaan myös avoimiksi novelleiksi. Silti näytelmä oli jotenkin hyvin miellyttävä kuten Lokkikin surkuhupaisesta lopustaan huolimatta oli.

Emme voineet mennä sisään samaa kautta kuin muut katsojat, koska olisin joutunut jäämään tuolin kanssa aivan oviaukkoon. Se olisi puolestaan häirinnyt näyttelijöitä, jotka poistuivat näyttämöltä samaa kautta, kun katsojat oli päästetty sisään. Onneksi saimme avuksi pari miesnäyttelijää, jotka opastivat ja autttoivat meitä kiertämään takakautta katsomoon. Kyyti oli melkoisen poukkolevaa, se ei toki johtunut huolimattoman tuntuisesta pyörätuolin työntäjästä, tiet vain olivat sellaisia. Katsomon penkit olivat melkoisen huteran oloiset, joten päätin jäädä pyörätuoliin istumaan. Näyttämö ei ollut kovin iso, joten mietin olenko liian lähellä näytteliöitä, tai näenkö tarpeeksi hyvin myös lavasteparvekkeella olevat ihmiset. En tuntunut olevan liian lähellä näytteliöitä, tai sitten he vain huomioivat tilanteen ja käyttivät tilaa eri tavalla kuin yleensä. Näin myös parvekkeen hyvin, vaikka sainkin katsoa ylöspäin nähdäkseni.

Teatteri oli miellyttävä kokemus ja näytteliät taitavia, vaikka kyseessä olikin harrasteliateatteri. Ilmeillä ja eleillä oli suuri osa siinä miten tuotiin esiin erilaisia mielentiloja. Yleensä en tunnista ilmeitä kovin hyvin vammaani liittyvän näkövamman vuoksi, mutta ehkä nyt olin tarpeeksi lähellä, aivan kosketusetäisyyden päässä näytteliöistä. On myös ihailtavaa miten joku pystyy ensin selvästi huutamaan ja sitten kirkkaasti ja selvästi laulamaan heti perään ilman, että ääni tuntuu kovasti siitä kärsivän.Oli myös mukavaa nähdä miten valmiita näytteliät olivat auttamaan minua pyörätuolini kanssa. He myös puhuivat sekä minulle, että seuralaiselleni eivätkä hypänneet ylitseni olettaen, etten tajua mitään, koska istun pyörätuolissa. Sellaisia ihmisiä tuntuu tulevan vastaan yhä harvemmin. Lopussa, kun astiat ja ruoka oli vihdoin katettu pöytään ja näytelmä loppui myös joillekin katsojille jaettiin punajuurikeittoa, minä olin yksi heistä onnekkaista. Aika hauska juttu tuo yleisollekin jakaminen, en olisi arvannut. Kyseessä taisi olla myös näytteljöiden illallinen, koska he jäivät sitä yleisön lähtiessä syömään.