Eksyksissä

Muistan melko kirkkaasti sen hetken, jona päätin, että minusta tulee ylioppilas. En ollut silloin vielä täyttänyt 12-vuotta, mutta tiesin, että ylioppilaaksi haluan. Muutamia vuosia myöhemmin, kun oli oikeasti aika päättää mihin peruskoulusta jatkaisin tiesin kyllä, että kovin montaa muuta minua tyydyttävää vaihtoehtoa ei lukion kanssa kilpailisi, koska fyysiesen työn tekijäksi minusta ei ole. 


Se 11-vuotias näki uudessa nuoressa ylioppilaassa vain jotain sadun omaista, joka on tavoittelemisen arvoista. Ei hän silloin ajatellut muuta kuin, että tuon hetken haluaisi itsekin kokea. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, kun se tyttö ei ole enää pikkuinen hän joka kerta nähdessään uusia ylioppilaita lakitettavan tietää yhä varmemmin, että sitä päivää kannattaa tavoitella ja odottaa. On myös uusia asioita, sellaisia joista sillä 11-vuotiaalla ei ollut aavistustakaan.


11-vuotiaasta lähtien siis tiesin, että lukioon menisin. Olen myös aivan varma, että parempaa lukiota en olisi voinut valita. Aloittaessani lukion olin joka päivä varmempi siitä, että pääsisin tavoitteeseeni. Unelmani on edelleen kirjoittaa ylioppilaaksi. Tiedän myös, että vasta sen hetken koittaessa ymmärrän kuinka iso asia se minulle on. 


Tänä vuonna se kaikki on konkreettisempaa kuin vielä kertaakaan. Ensimmäiset kirjoitukset ovat syyskuussa. Niissä onnistumisesta riippuu sen unelman kohtalo, jota olen elätellyt niin kauan. Lohdullisinta (tai pahinta, niin kuin se nyt tuntuu) kuitenkin on, että se miten kirjoituksissa onnistun riippuu vain ja ainoastaan minusta itsestäni. On yksinkertaista noudattaa jokaista kirjoituksiin liittyvää sääntöä.


- Älä myöhästy
- Älä sairastu
- Älä pukeudu vaatteisiin, joissa on tekstejä, mutta muista pukeutua lämpimästi
- Älä nosta mitään pudottamaasi itse
- Älä kommunikoi valvojan kanssa
- Vessat arvotaan, et voi vain "lähteä käymään vessassa"
- Muista jättää puhelin pukuhuoneeseen
- Pakkaa eväät rasioihin joihin näkee
- Irrota juomapulloista etiketit
- Pysy rauhallisena ja lue kysymykset moneen kertaan


Yhdenkään tällaisen säännön noudattamisesta ei ole mitään hyötyä, jos ei ole lukenut kirjoituksia varten niin, että osiasi kirjoittaa esseitä. Minua pelottaa ja ahdistaa etten ole tehnyt tarpeeksi. Tiedän, että omalla tasollani ollessani pystyn psykologian kirjoituksissa hyvään, ellen jopa erinomaiseen suoritukseen. Minusta kuitenkin tuntuu joka päivä, etten osaa mitään ja annan vain ajan virrata läpi sormien tekemättä asialle mitään. Pelkään, että toimin vastoin viimeistä sääntoä "pysy rauhallisena ja lue kysymykset moneen kertaan." Se ei ole sääntö, jonka opettaja olisi laatinut, mutta varmasti ainoa tapa päästä kokonaisvaltaiseen ja ehjään suoritukseen.


Toisen vuoden opiskelijat harjoittelevat opettajan johdolla Wanhojentansseihin ja pukeutuvat kauniisti juhliakseen sitä, että heistä on tullut koulun vanhimpia opiskelijoita. Myös kolmannen vuoden opiskelijoilla on omat juttunsa. He ovat niitä vanhimpia (vaikka nykyisin on mahdollista venyttää opiskelu neljään vuoteen) abiturientteja, poistumassa olevia. On abihupparit ja penkinpainajaiset, sitä ennen abishow muulle koululle. Näistä asioista ei ole vielä kovinkaan paljon puhuttu koulusssa, mutta kaikki tietävät niiden olevan tulossa. 


Tiedän nämä abivuoteen liittyvät asiat ja kirjoitukset, tiedän, että kun on saanut luvan painaa ylioppilaslakin päähänsä sitä on tavallaan tyhjän päällä, hyvin toisella tavalla kuin koskaan ennen. Nämä asiat minä tiedän, mutta ne eivät tunnu olevan osa minua, olen hyvin kaukana itsestäni puhumattakaan siitä 11-vuotiaasta, joka niin varmasti tiesi mitä haluaa. Mietin koko ajan, että eikö abivuoden kuuluisi tuntua jotenkin erityiseltä ja odotan, että totuus jysähtää tietoisuuteeni. En tiedä mitä minulle sitten tapahtuu, kun viimein ymmärrän ja koska ymmärrän, vai kuljenko kaiken tämän ohi silmät ummessa ja herään vasta vuosien päästä tajuamaan miten aika kului ja minä hukkasin sen.