Uudenlaista vapautta liikkumiseen

Muistan kuinka innoissani olin, kun viimekesänä sain uuden pyörätuolin. Se oli ensimmäinen sellainen pyörätuoli, jota pystyin itse kelaamaan ja sillä pääsi lujaa. Kyseinen pyörätuoli helpottikin suuresti itsenäistä liikkumistani. Fysioterapeuttini on kuitenkin puhunut viimekesäsästä asti stricceristä, joka kuulemma olisi myös hyvä laite itsenäiseen liikuntaan. Eilen olin käymässä lasten - ja nuorten sairaalassa. Sitä ennen olin puhunut sairaalan fysioterapeutilleni ja kysynyt voisiko kyseisen laitteen saada ainakin koekäyttöön. Hän lupasi selvittää asiaa. Eilen kävin uudestaan sairaalassa ja sain striccerin lupausten mukaisesti kokeiltavakseni, turhaan sinänsä, koska olen jo hyvin suurella todennäköisyydellä päättänyt haluta sen omakseni.

Stricker on siis pyörätuolin eteen kiinnitettävä "etupyörä". Se kiinnitetään ruuvattavilla pidikkeillä pyörätuolin etuputkiin, jotka pitävät jalkalautaa paikoillaan, sitten suljetaan sivussa olevat lukkopalat ja sen jälkeen nykäistään kahvasta niin, että pyörätuolin etupyörät nousevat aavistuksen maasta, niin että tuoli liikkuu etupyörän ja kahden pyörätuolin pyörän varassa. Striccerin mittari näyttää sekä kellon, että lukemat km/h. Lisäksi on muita toimintoja joihin en ole vielä tarkemmin tutustunut. Itse polkeminen tapahtuu veivaamalla käsin.

Opin striccerin kiinnityssysteemin hyvin nopeasti. Olenkin näinä kahtena päivänä käynyt innokkaasti kokeilemassa uutta apuvälinettäni. Tänään tein varmasti ainakin 30 min. lenkin. Ensin ajoin kohti entistä ala-astettani, sitten valitsin sellaisen reitin, etten koko aikana ollut aivan varma missä olen tai miten pääsen kotiin. Jotenkin kuitenkin löysin takaisin, vaisto se kai oli, joka minua johdatti.

Ilta oli miellyttävän viileä, mutta minulla oli aivan lämmin. Tuuli löyhytteli miellyttävästi kasvoillani, kun ajoin, vauhtia oli jonkin verran. Kotimatkalla tapasin erään naapuriperheemme, jonka pikkuinen tyttö ihaili kovasti uutta pyörääni. Kukaan ei ole muutenkaan ehtinyt huomauttaa siitä mitään ilkeää, lähinnä ihaillen ja ihmetellen sitä on katseltu.

Strickerillä on mukava mennä, koska sitä on helppo ohjata ja se liikkuu liukkaasti. Lisäksi sen hyviä puolia on se, että itse striccer on niin painava, ettei se tai tuoli kaadu millään. Tuoli saattaa heilahtaa, kun ajaa kadulta suojatien yli ja sitten taas jalkakäytävälle, mutta kaatumisesta ei tosiaan ole suurtakaan vaaraa. On mahtavaa tuntea vauhti ja kuulla kuinka vesi loiskuu tai hiekka rahisee ja kivet sinkoilevat. Se on todella vapauttavaa. Pitää vain muistaa tarkistaa, että molemmat pyörätuolin etupyörät nousevat ilmaan, muuten strickerin etujalat raapivat maata, se kuulostaa kamalalta eikä voi olla kovin hyvästä pyörällekään.

Huomenna menemme fysioterapeuttini kanssa kokeilemaan strickeriä aamupäivällä, jee, jee!! Odotan jo innolla.

Laitan tähän kuvan, otettiin eilen, kun olin menossa kokeilemaan pyörää ensimmäisen kerran kotona, se ei ole mikään edustava kuva minusta, mutta auttaa teitä varmasti ymmärtämään mistä puhun.