maanantai 12. heinäkuuta 2010

Tuskaa

Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, kesälläkään. Muutama päivä sitten heräsin kuumassa makuuhuoneessani ja taisin selailla jotain kirjaa. Tähän sopisi vielä niin hyvin joku epämääräinen räpisteliä verhoissa tai katonrajassa, joita aina kauhuissani kuuntelen, mutta en ole varma oliko sellaista, luultavasti ei.

Nousin sängystä tavalliseen tapaan ja kävelin olohuoneeseen, istuin lattialle. Vasempaan kylkeeni sattui tajuttomasti. Kipu oli iskenyt yllättäen ehkä hetkeä ennen kuin nousin sängystä, mutta kipuun ei kuitenkaan liittynyt minkäänlaista kumartumista. Ensimmäisenä mieleeni tuli noidannuoli tai muu vastaava, vaikka ne eivät taida olla ihan tyypillisimpiä minun ikäisteni vaivoja.

Lopulta makasin tuskissani olohuoneen lattialla tyynyihin tuettuna ja kiemurrellen, kun siitä ei ollut mitään apua. Äitikään ei osannut arvata mikä kipuni syy voisi olla, mutta jokatapauksessa minuun sattui niin, että voin pahoin.Olin toki juonut edellisenä päivänä aivan luvattoman vähän, enkä enää ikinä aio tehdä sitä virhettä. Kaikki mitä tuskissani join tuli ulos, eikä syömistä voinut ajatellakkaan. Lopulta soitimme hätäkeskukseen, kun mistään ei löytynyt selvää tietoa siitä mikä on se sairaala, johon minun kuuluu mennä. Päädyimme ottamaan taksin ja ajamaan Lastenklinikalle. Olin niin kipeä, että pohdimme myös ambulanssin tarpeellisuutta. Tapaustani ei kuitenkaan ilmeisesti pidetty kiireellisenä, koska meille tarjottiin hidasta ambulanssia, jotta olisin saanut maata matkan ajan, mutta olisin joutunut odottamaan 90 minuuttia. Halusin kuitenkin päästä mahdollisimman pian sairaalaan, joten otimme taksin, vaikka pelkäsin sitä, koska pahoinvointi yllätti aina, kun jouduin istumaan.

Kipu oli aaltomaista, joten se helpotti aina välillä lakkaamatta kuitenkaan kokonaan, sitten se taas tuli valtavana. Sairaalaan päästyämme ja hoitajan haastatellessa minua kiemurtelin sängyllä, kun mitenkään ei ollut hyvä. Sain neljä särkylääkettä ja kipu lakkasi pian. Kotona meillä ei ollut mitään sellaista särkylääkettä, jota olisin voinut ottaa, joten siihen asti olin joutunut kärsimään.

Minulta otettiin erilaisia kokeita kivun syyn selvittämiseksi ja jonkinlainen selvyys saatiinkin onneksi. Nyt sille kivulle voi jo nauraa, kun enää ei satu. En enää koskaan jätä kuiitenkaan juomatta, enkä ole ikinä ollut niin kipeä,  se oli kamalaa!

1 kommentti:

  1. Aloitin vasta blogisi lukemisen.Löysin sen kun lainasin kirjastosta vanhoja demi lehtiä,sinusta oli juttua siinä. Vaikutat mukavalta ja aidolta ihmiseltä.:)

    T.Amanda

    VastaaPoista