Harmaata ja leiskuvia salamoita

Hei!

Koulu on alkanut ja tuonut mukanaan ongelmia. Avustajani opiskelee lähihoitajaksi ja on sen takia poissa koko tammikuun. Se ei oikeastaan ole ongelma, mutta se on mitä on tapahtunut kuljetusten kanssa.

Keskiviikkona, ensimmäisenä koulupäivänä minua tuli hakemaan joku mies, joka oli viisi minuuttia myöhässä, ja kiukutteli, kun yritin saada turvavyötä kiinni enkä huomannut neuvoa miten pihastamme ajetaan pois. Menimme hakemaan myös yhtä koulukaveriani. Neuvoin, että yleensä kaikki autot ovat ajaneet pihaan, mutta hän ei kuitenkaan ajanut. Kuski soitti kaverilleni, että odottelen täällä tiellä. Onneksi kaverini äiti tuli ja sanoi muutaman harkitun sanan siitä, että kaikki autot ovat ajaneet pihaan. Kuski vastasi siihen, että "en mä voi, kun noi teidän puiden oksat raapii auton ikkunoita." Kumpi tässä sitten on tärkeämpi auto vai asiakas? Mielestäni ei voi valittaa siitä ettei asiakas tule autoon, kun ei itse voi ajaa pihaan asti. Kuski näki kaverini tulevan autoa kohti ja totesi: " ai onko sen vaikea liikkua?" On sen. Tänään myöhästuin koulusta yli puolituntia, koska minua tuli hakemaan mies, jolla ei ollut avistustakaan missä hänen ajettavikseen annetut osoitteet ovat. Yleensä, kun tulee uusi kuski vanha ikäänkuin perehdyttää uutta. Totesin kaverilleni, että, jos me vielä huomenna myöhästymme koulusta opettajat eivät enää usko, että myöhästelymme johtuu taksista. Minua ahdistaa ajatus kouluun menostka, koska pelkään taksien takia. Nytkin olen tullut molempina päivinä kotiin pikkutaksilla, tosin minusta riippumattomista syistä.

Loma oli sentään kiva, vaikka loppuikin vähän kesken. Loppujenlopuksi Virpi Kuitunen voitti Tour de ski:n. Älyttömän taistelun päätteeksi. Aino-Kaisa Saarinen tuli toiseksi ja vaikutti hieman pettyneeltä, tosin ymmärrän sen varsinkin, kun Saarinen kavi jopa viimeisen kilpailun johdossa ennen kuin Kuitunen sai jostain voimaa irtiottoon. Kuitunen kuitenkin kumartui halaamaan toiseksi hiihtänyttä kilpasisartaan, joten aika reilua se aina on. Kuitunen siirtyi maailmancupin johtoon. Kamalin hiihtokilpailu jota olen katsellut on nimenomaa Tour de ski:n viimeinen etappi, jotenkin sitä aina luulee tietävänsä faktat ja pystyvänsä katsomaan viileästi Kuitusen häviämistä, mutta silti tuntuu aina vähän kurjalta. Vastaavasti voitto on aina uskomattoman hieno juttu, sitä jotenkin eläytyy täysillä voittajan hyvään fiilikseen. Sellainen vahva eläytyminen tuntuu itsestäkin pelottavalta. Olin tietysti riemuissani, kun Kuitunen voitti, mutta sitten tuli jotenkin laimea fiilis, sekin oli pelottavaa. Sillä kertaa eläydyin vain niin kuin normaalia on, mutta se tuntui pelottavalta, kun on tottunut ylireagoimaan. Olisi ihanaa tietää mistä rektioni johtuvat.