Kuolleiden runoilijoiden seura

Hei!

Otsikko on vanhan toistoa, mutta ainoa mahdollinen, koska aion puhua siitä elokuvasta. Kirjoitin edellisen, kun olin nähnyt Kuolleiden runoilijoiden seuran loppua. Silloin mainitsin jamyös elokuvasta Menolippu Mombasaan, jota en ole vielä nähnyt alusta.

Eilen katsoin elokuvan. On mukavaa, että nyt voin katsoa elokuvan vaikka jokapäivä.

Elokuvan äidinkielenopettaaja oli sellainen, josta kaikkien opettajien pitäisi ottaa mallia. Hän todella rakasti ainetta, jota opetti ja sai siksi oppilaatkin pitämään siitä. Opetus ei ollut mitään kuivaa pakkopullaa. "Mr Keatingin" kaltaisia opettajia on nykyään harvassa.

Muut vanhoista perinteistä kiinni pitävät opettajat ärsyttivät minua. He ajattelivat: "Tämän on mentävä näin, koska tämä on aina mennyt näin. "

Elokuva kosketti minua. Siinä oli selkeitä opetuksia.

- Pitää oppia katsomaan asioita eri näkulmista

- Elämätön elämä ei tyydytä

- Täytyy oppia ajattelemaan itse.

Yhdellä elokuvan pojista oli vanhemmat, jotka olivat päättäneet hänen koko elämänsä kulusta hänen puolestaan. Poika rakasti runoja ja näyttelemistä, mutta hänen vanhempansa olivat päättäneet, että hänestä tulee lääkäri. Minusta tuntuu, että "Kuolleiden runoilijoiden seura" oli erityisen tärkeä juuri tälle pojalle. Erään näytelmän pääroolin näyteltuään hän teki itsemurhan. aiemmin hän oli kirjoittanut erään runokirjan sisäkanteen lauseen: "Kuoleman hetkellä tahdon välttää havainnon, etten elänytkään." Surullisesta kohtalostaan huolimatta hän oli elänyt, elänyt koko sen ajan, kun oli harjoitellut rooliaan varten ja kuulunut "Kuolleiden runoilijoiden seuraan."

Äidinkielen opettaja erotetaan lopussa, mutta loppukohtaus, jossa kaikki "Kuolleiden runoilijoiden seuraan" kuuluneet nousevat pöydälle ja osoittavat näin, että ovat oppineet sen mitä opettaja on sanonut itse ajattelemisesta ja, että he kunnioittavat opettajaansa. Kohtaus liikutti minua jälleen syvästi, mutta samalla nauroin sijaisopettajalle, joka yritti saada pojat pois pöydältä, turhaan.

Tarina kertoo myös koko elämän kestäneestä kiusaamisesta. Koulukiusaamiseen ei nykyisinkään osata puuttua. Puhutaan kyllä kovaan ääneen, että tehdään sitä ja tätä ja, että tukioppilaat ovat koulukiusaamistapausten vähentämistä varten, mutta mitään ei oikeastaan voi tehdä. Oppilaat eivät itse tule kertomaan kiusaamisesta edes tukioppilaille ja sekaan on vaikea päästä. Siksi olisikin tärkeää, että opettaja tarkkailisi jo pieniä oppilaitaan ja opeetaisi ja laittaisi lapset opiskelemaan niin, ettei kukaan jää ulkopuoliseksi. Sitten, kun se yksi musta lammas on ajettu aitauksen nurkkaan on vaikeaa enää tehdä mitään.

P.S Puhun tukioppilaana.