Hei!
Toivon, että pystyn nyt kirjoittamaan peruskoulun päättymisestä jotenkin järkevästi, kun siitä on jo hetki aikaa.
Peruskoulun päättäminen ei ollutkaan niin tunteikasta ja kamalaa kuin olin kuvitelliut. En itkenyt kertaakaan ja meinasinkin vain kahdesti. Ensimmäisen kerran silloin, kun astuin kotiluokkaan viimeisen kerran ja näin siellä vaalean nuoren naisen - naisen, jota olin joskus sanonut luokanvalvojakseni. Hetkellä jona istuimme vastakkain ja hän katsoi minua silmiin taistelin kyyneleitä vastaan ja yritin muistaa silmiin katsomisen hyvät tavat. No, lähdin luokasta halauksen ja onnenpotkun saattelemana, itkemättä ja takataskuussa muitutus unelmien tärkeydestä.
Toisen kerran itku oli lähellä kevätjuhlassa. Pari tyttöä eräältä yhdeksänneltä luokalta pitivät oppilaiden puheen. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista kumpaakaan tyttöä vastaan, mutta puhe ei mielestäni ollut mitenkään loistelias. Puheen loputtua heidän luokkatoverinsa kuitenkin nousivat seisaalleen osoittamaan suosiotaan. Tämä reaktio osoitti mielestäni sellaista yhteishenkeä, jota meidän luokallamme ei ollut.
Kevätjuhlan ohjelma ei ollut mitenkään erikoista. Ysit saivat todistukset juhlassa ja meitä oli yhdeksän luokkaa joten siihen meni eniten aikaa. Muut esitykset olivat oppilaiden ja rehtorin puhe sekä pari lauluesitystä kuten Tiktakin Kesälauantait. Siis hyvin samanlaista ohjelmaa kuin lounaallakin.
Kevätjuhlassa toki luettiin suunnattoman pitkä stipendin saajien lista. Vanhempainyhdistyksen molemmat Hiidenkivipalkinnot sekä ranskanstipendi osuivat meidän luokalle.
Viimeisenä otimme valokuvan siitä porukasta, joka oli juuri päässyt peruskoulusta.
Toivon, että pystyn nyt kirjoittamaan peruskoulun päättymisestä jotenkin järkevästi, kun siitä on jo hetki aikaa.
Peruskoulun päättäminen ei ollutkaan niin tunteikasta ja kamalaa kuin olin kuvitelliut. En itkenyt kertaakaan ja meinasinkin vain kahdesti. Ensimmäisen kerran silloin, kun astuin kotiluokkaan viimeisen kerran ja näin siellä vaalean nuoren naisen - naisen, jota olin joskus sanonut luokanvalvojakseni. Hetkellä jona istuimme vastakkain ja hän katsoi minua silmiin taistelin kyyneleitä vastaan ja yritin muistaa silmiin katsomisen hyvät tavat. No, lähdin luokasta halauksen ja onnenpotkun saattelemana, itkemättä ja takataskuussa muitutus unelmien tärkeydestä.
Toisen kerran itku oli lähellä kevätjuhlassa. Pari tyttöä eräältä yhdeksänneltä luokalta pitivät oppilaiden puheen. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista kumpaakaan tyttöä vastaan, mutta puhe ei mielestäni ollut mitenkään loistelias. Puheen loputtua heidän luokkatoverinsa kuitenkin nousivat seisaalleen osoittamaan suosiotaan. Tämä reaktio osoitti mielestäni sellaista yhteishenkeä, jota meidän luokallamme ei ollut.
Kevätjuhlan ohjelma ei ollut mitenkään erikoista. Ysit saivat todistukset juhlassa ja meitä oli yhdeksän luokkaa joten siihen meni eniten aikaa. Muut esitykset olivat oppilaiden ja rehtorin puhe sekä pari lauluesitystä kuten Tiktakin Kesälauantait. Siis hyvin samanlaista ohjelmaa kuin lounaallakin.
Kevätjuhlassa toki luettiin suunnattoman pitkä stipendin saajien lista. Vanhempainyhdistyksen molemmat Hiidenkivipalkinnot sekä ranskanstipendi osuivat meidän luokalle.
Viimeisenä otimme valokuvan siitä porukasta, joka oli juuri päässyt peruskoulusta.
Hei oliko susta se juttu Demissä? :)
VastaaPoista