Tanssin lumoissa

Hei!

Meillä oli maanantaina liikuntatunnilla paritansseja. Vammastani huolimatta minäkin pystyn tanssimaan joitakin sellaisia tansseja joissa saa paljon tukea parilta. Tälläisiä olivat maanataina valssi, roc ja kikapoo. Olin vielä erikseen edellisellä tunnilla maininnut opettajalleni, että ainakin jälkimmäisenä mainittu onnistuu jotenkin. On se aina jotenkin sanoinkuvaamattoman upea tunne, kun tajuaa, että jotakin tälläistä voi tehdä. Toisaalta ne tanssit joita en voi tanssia ovat ahdistavia, koska hoksaan ja muistan nekin kuviot helposti. Minun parinani oli meidän opettajamme, mutta mitä väliä sillä on kuka siinä parina on?

Harjoittelemme fysioterapiassa seisomista, olisi ihanaa, jos vanhojentanssit lukiossa voisi tanssia sillätavalla oikeasti, ihan kunnolla.

Lauantaina leivoimme siskoni kanssa joulun ensimmäiset piparit. Katsoimme myös linnanjuhlia niin kuin niin monet muutkin. Anna Abreulla oli päällän sellainen kaunis tummankeltainen puku. Juuri sopivan yksinkertainen nuorelle tytölle, ja silti se kuvasi hyvin Annaa. Myös Kynnys ry:n työntekijöitä oli kutsuttu. Koulukuskini ihmetteli jälkeenpäin miksi Janne Ahonen oli kutsuttu, mutta onhan hänellä nyt saavutuksia.

Parasta oli kuitenkin, kun katsoimme myös seuraavana päivänä lähetetyn linnanjuhlat-koosteen maikkarilta. Vammaisurheilijoita oli myös kutsuttu, Leo-Pekka Tähti etunenässä. Häntä haastateltiin siinä maikkarin koosteessa. Pyöratuolissa istuja on aina matalammalla kuin seisovat ihmiset. Huomasin, että haastattelija oli Leo-Pekkaa haastatellessaan kyykistynyt niin, että he olivat samalla tasolla, se oli sellainen hetki, että olisin voinut nostaa peukut pystyyn.

Tämän ei ole tarkoitus mitenkään loukata mahdollisia pyöratuolissa istuvia lukijoita, mutta kaikissa lastenkasvatusohjelmissakin kehotetaan aina laskeutumaan kiukuttelevan lapsen tasolle. Haastattelijan teko oli fiksu, koska siinä tilanteesa ehkä vältettiin sillätavalla epätasa-arvoisuuden tunnetta. Eikä haastateltavan tarvinnut kurkotella ylöspäin.

Katsoin joltain sivustolta videoa jossa joku vammainen linnassa vieraillut nainen kertoi kuinka kolme vuotta sitten hänen oli pitänyt tulla linnaan keittiön kautta. Tämä siksi, että Marjankadun sisäänkäynti on esteellinen. Hänen oli myös pitänyt odottaa parituntia "vammaisvarikolla", kun muut vieraat tulivat sisään eikä hän ollut nähnyt sitä, koska varikolla ei ollut televisioa josta seurata sisääntuloa.

Nimi vammaisvarikko on aivan kammottava, niin, että ihan kiva, että linnaan kutsutaan vammaisia, mutta liikkumisesteille pitää tehdä jotakin. Vähintään sinne "vammaisvarikolle" pitäisi hankkia televisio josta voi seurata muiden vieraiden sisääntuloa. Järkevämpää ja oikeampaa olisi kuitenkin poistaa liikkumisesteet Marjankadun puolelta. Tämä on vääryys, jos mikä! Äiti totesi, että sitten, kun minusta tulee presidentti niin korjaan ongelman, juu ehdottomasti ensitöikseni, mutta pitääkö niin kauan odottaa? Tämä siis kolme vuotta sitten, mutta mihinkäs tälläiset asiat muuttuisivat.