kehuttiin ja väistelin katsetta

Hei!

Aluksi minun piti kirjoittaa uusi teksti aina niin mainioiden opettajieni sanailusta. Hyvän otsikonkin olin keksinyt, mutta se unohtui, kun ei tullut kirjoitetuksi mihinkään, enkä juuri sillähetkellä päässyt kirjoittamaan varsinaista blogitekstiä. Eipä tuo haittaa, koska mitään sanailua ei tiistaina ollut.

Soittamassa kävin kuitenkin, tietenkin. Kuten jo aiemmin kerroin minulla oli melodia opeteltavana. Harjoittelin koko viikon, joka päivä vähän. Tiesin, että osaan kappaleen melko hyvin, mutta en ollut täysin varma. Pyysin nuottia varmuuden vuoksi. Sain kuitenkin myös opettajan näyttämään sormella melodiakulkua. Samaa kappaletta menään läpi monta kertaa peräkkäin. Nuottia minulle näyttänyt opettaja kehui aina välillä sitä miten hyvin olin opetellut läksyni.

Olen huomannut, että opettajani viljelevät yleisestikin paljon "hyvä" sanaa. Kiitoksia on mukava saada silloin, kun niille on aihetta. Olen kuitenkin huomannut, että siitä huolimatta minun on vaikea ottaa niitä vastaan. Varmaan yleinen perussuomalainen piirre. Se on oikeastaan aika hassua, koska itse kiitän ihmisiä usein, kun koen, että he ovat sen arvoisia.

Sama tilanne oli fysioterapiassa viimeksi, kun harjoittelimme sivuistunnassa puolen vaihtoa. Aina, kun onnistuin, kuulin "hyvä" sanan. Luulen, että asia, joka häiritsee minua sekä soittamisessa, että fysioterapiassa on se, että tiedän osaavani, mutta en niin hyvin kuin voisin. Minusta tuntuu välillä, että kehuja annetaan liian herkästi. Silmiin katsominen on noissa tilanteissa vaikeaa vaikka kuuluukin kohteliaisuussääntöihin