Montako kilometriä suosioon

Hei

Tämä ei todellakaan ole mikään edustava kuva maailmanmestarista. Järkevä olisi ottanut sellaisen, jossa Saarinen tuulettaa tai seisoo palkintokorokkeella. Ei itkemisessä ole mitään vikaa, mutta rään valuttaminen ei ole edustavaa. Otin tämän kuvan kuitenkin sen vuoksi, että tässä kuvataan sitä ensimmäistä onnitteluhalausta.

Näin tämän kuvan eilisessä Hesarissa ja se toi kummallisen tunteen. Jonkinlaista liikutusta, voimattomuutta. Ei se ollut enää silmitöntä pettymystä " väärän voittajan" vuoksi, pikemminkin herkistävää ihailua siksi, että pettymyksestä ja neljännestä sijasta huolimatta Suomen joukkueen sisällä vallitsee tuollainen tunnelma. "Hävinnyt" voi todella tehdä noin ja nauraa.

Aino-Kaisa Saarinen otti tänään pursuitissa pronssia. Eilen pronssin otti, joku mieshiihtäjistämme ja Koivuranta jäi neljänneksi. Kuitusen sija oli vasta kolmastoista, onneksi en ollut katsomassa tätä kisaa, en olisi luultavasti kestänyt sitä.

Toivon todella, että Kuitunen saa paremman fiiliksen hiihtoonsa, en itseni vaan hänen takiaan. Toisaalta, on se oikein, että Saarinen saa nyt loistaa. Ehkä hän hiihtää nyt jonkun nuoren suosioon, kuten Kuitunen minun silloin, voittaessaan 30 km maailmanmestaruuden. Hänellä oli silloin 30 kilometrin matka sydämeeni, olin toki seurannut koko kisan, mutta silloin se iski.

Kävin tänään katsomassa Houkutusta elokuvateatterissa, vihdoinkin. Siskoni tuli mukaamme vaikka olikin käynyt jo kerran. Elokuva oli ihan hyvä, mutta ei todellakaan voittanut kirjaa. Elokuvasta ei kyllä oltu otettu mitään kovin olennaista pois, onneksi. Antaisin ehkä kolme tähteä. Odotan kauhulla millainen elokuva Uusi kuu tulee olemaan, kirja oli niin tylsä.